Palaan vielä hetkeksi Hayn kirjallisuusfestivaaleille ja kesäisempiin tunnelmiin. Valitsin festariohjelmasta kaksi runonluentaa, vaikken olekaan runoja juuri englanniksi lukenut. Varsinkaan en ole niitä kuunnellut, edes suomeksi. Tämä on itselleni siis täysin tuntematon kulttuurin muoto. Toinen esitys oli kolmen runoilijan yhteisluenta. Siitä enemmän täällä. Toisessa esiintyi Lemn Sissay, jonka esiintymisen voimaa on vaikea sanoin välittää. Hän on dramaattinen, hänellä on hieno (ja vähän pelottava) kilto silmissä. Hän tuntuu kirjoittaneen runonsa esitettäviksi. Ne ovat rytmikkäitä ja niissä on esiintymisen kannalta suotuisia seikkoja, kuten toistoa. Sissay oli siis kaikin puolin loistava esiintyjä Alla linkki videoon, se antanee parhaan kuvan tämän herran taidoista.
Sissay esiintyi festivaaleilla myös toisenlaisessa yhteydessä. Hän on kasvanut sijaisperheissä ja valtion huomassa ja puhuu voimallisesti huostaanotettujen lasten puolesta. Häneltä löytyy aiheesta myös TED talk. Se löytyy täältä. Tämä yhteiskunnallinen ulottuvuus hänen työssään on aika kiinnostava. Sissay on tehnyt myös tilaustöitä, esimerkiksi alla olevan videon Manchesterin yliopistolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti