Feministisen lukuhaasteen koonti

Sivutiellä-blogin Feministinen lukuhaaste jäi osaltani lopulta yhteen ainoaan kirjoitukseen. Luin naistenpäivää varten 1700-luvun lopulla kirjoittaneen Mary Wollstonecraftin Naisten oikeuksien puolustuksen. Suomalaista naisasian sankaria Minna Canthia en ehtinyt häntä kunnioittavaa liputuspäivää varten lukea. Sen sijaan tein feministisen pikaotannan kirjahyllyyni ja mietin sen avulla mitä feminismi minulle kirjallisuudessa edes tarkoittaa.

Adichien We should all be feminists on tietysti jo nimensä puolesta feminismin asialla. Sen herättämää kohua on käsitelty sen verran paljon, että todettakoon tässä vaan, että kaikkien tosiaan olisi syytä olla feministejä. Se tuntuu olevan se ismi, jonka nimissä laajimmin ajetaan tasa-arvon asiaa. Tällaiset avoimesti feministiset kirjat ovat tärkeitä, joskin niitä tulee luettua yllättävän harvoin. Viimeisin lukemani taitaa olla Roxane Gayn Bad Feminist, jota ei valitettavasti omasta hyllystä löydy.

Muita selvästi feministisiä kirjoja tässä ryhmityksessä ovat Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat ja Margaret Atwoodin Orjattaresi. Edellisessä kuningas Arthurin taruissa perinteisesti pahoina tai viattomina tunnetuista naishahmosta tehdään monimutkaisempia. Samalla kerrotaan kuinka patriarkaalinen kristinusko jyrää jumalatarta palvovan luonnonuskon tieltään. Jälkimmäisessä taas kerrotaan dystooppinen tarina siitä, kuinka yhteiskunta muuttuu painajaiseksi naisille (ja samalla myös suurelle osalle miesväestöä). Näissä kirjoissa totuttu järjestys kiepautetaan kokonaisuudessaan toiseksi.

Fantasiakirjallisuudessa kirjailijalla on tietysti valta järjestää sukupuolten suhteet miten haluaa. Diana Wynne Jonesin Charmaine Baker saa tilaisuuden hankkia itselleen elämä, kun hän saa poikkeuksellista liikkumatilaa sukulaissedän talovahtina. Toisaalta Charmaine ja saman kirjan Sophie ovat vapaampia kuin muut naishahmot maagisten kykyjensä ansiosta. Myös Terry Pratchettin Granny Weatherwax pääsee noitana olemaan juuri niin karmiva eukko kuin itse haluaa. Yhtä lailla Philip Pullmanin Lyra saa kykyjensä vuoksi toimia toisin kuin muut naispuoliset ihmiset. Universumin tomu esittelee kuitenkin kaikenlaisia naisia. Kaikki nämä maailmat ovat lopulta kovin patriarkaalisia ja päätöksiä tekevät, toimivat, naishahmot ovat poikkeuksia.

Kotiopettajattaren romaanin feminismi ei kumpua niinkään itse kirjasta, kuin sen opetuksesta itselleni. On hyvä muistaa, että sellaisetkin ajat ja ympäristöt, jotka omaan silmään näyttävät mitä suurimmassa määrin miesten hallitsemilta, synnyttävät ilmiöitä kuten Brönten sisarukset sekä kotiopettajattaria, jotka joutuvat itse rakentamaan itselleen elämän. Moni kuvan kirjoista sisältääkin hahmoja, jotka luovat omalla työllään itselleen elämän miesten hallitsemissa ympäristöissä. Näin tekevät Dina, Graniittimiehen Klara, Jane Eyre ja Le Guinin Tenar. Toki hekin saattavat lopulta päätyä elämään perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti, turvallisen avioliiton puitteissa.

Nälkäpelin Katniss on kokoelmassa mukana, koskapa Roxane Gay puhuu hänestä Bad Feminist –kokoelmassaan. Gaylle Katniss on voimaannuttava hahmo, joka osoittaa kuinka hirveimmistäkin kokemuksista voi selviytyä. Naisten kohtaama väkivalta on usein sukupuolittunutta ja tämänkin vuoksi (anti?)sankaritar, joka ei suostu alistumaan osaansa, on ehdottomasti feministinen. Mielenkiintoinen kysymys onkin se, voiko uhri ylipäänsä selviytyä vai onko jonkinlainen voimaantuminen selviytymisen ja elämän jatkamisen ehto?

Jää on mukana papinrouvan Monan takia. Hän pysyy kyllä lestissään, mutta hoitaa sen sukupuolelleen usein sopimattomana pidetyllä kiukulla ja äkkipikaisuudella. Näinpä koin tämänkin hahmon feministisenä. Toki Monankin onnistuu olla oma itsensä, koska hän hoitaa työnsä yhteisön kannalta moitteettomasti. Feministinen otantani painottuukin näemmä suuresti sellaisiin tyyppeihin, joiden koen olevan enemmän kuin naiseutensa. Hiltusen rikoksia ratkovat Lia ja Mari kuuluvat myös tähän sarjaan.

Oma kirjahyllyni on satunnainen ja suppea, joten kovin montaa feminististä näkökulmaa en tainnut tästä otannasta saada irti. Mieshahmojen feminismikin jäi nyt kokonaan pohtimatta. Huomiotta jäivät myös kaikki ne seksuaalivähemmistöt, joiden asiaa feminismi nykyään ajaa. Aiheen pohdintaa on siis jatkettava vielä haasteen päätyttyä.

Mary Wollstonecraft: Naisten oikeuksien puolustus

Murehdin sitä, että naisia halvennetaan jatkuvasti osoittamalla heille yhdentekevää huomiota. Miehet uskovat, että on ritarillista tehdä niin, vaikka he itseasiassa loukkaavat samalla naisia ja tukevat omaa ylemmyyttään.

Wollstonecraft kirjoitti tämän yhteiskunnallisen pamflettinsa vuonna 1792, Ranskan vallankumouksen ja rationalismin aikakaudella. Hän tarkasteli keski- ja yläluokkaisten naisten asemaa, mutta hänen näkökulmansa oli ennemmin yhteiskunnallinen kuin ainoastaan naisten oikeuksia koskeva. Teos argumentoi erityisesti sen puolesta, kuinka tasa-arvoinen koulutus tekisi naisista luontaista järkevyyttään toteuttavia parempia kansalaisia. Sukupuolten välinen tasa-arvo on tässä teoksessa samanlainen ongelma kuin yhteiskunnallinen tasa-arvo.

Teos rakentuu mielenkiintoisesti. Heti alusta saakka tehdään näennäistä myönnytystä toistelemalla sitä, kuinka mies on biologisesti vahvempi. Moneen otteeseen Wollstonecraft toteaa, että tokihan hänkin tyytyisi asiaintilaan, mikäli voitaisiin todella osoittaa naisten olevan myös henkisesti miestä alempia olentoja. Tämähän ei kuitenkaan onnistu ellei yhteiskunnallisia oloja muuteta niin, että molemmilla sukupuolilla on tosiasiassa samat mahdollisuudet kehittää itseään.

Naisten oikeuksien puolustuksessa painotetaan koulutuksen merkitystä. Mikäli naiset opetetaan vain tottelemaan eikä heille tarjota muuta elämänsisältöä kuin käyttäytymissäännöt ja koristautuminen miehiä varten, he jäävät lapsiksi. Tällöin heistä ei myöskään voi tulla hyviä vaimoja ja äitejä. Teos sisältääkin monia aikaansa kuuluvia ajatusmalleja, jotka nyt tuntuvat onneksi auttamattoman vanhentuneilta. Wollstonecraftille tärkeitä elämää ohjaavia tekijöitä ovat myös säädyllisyys ja Jumalan seuraaminen.

Wollstonecraft käy lennokkaan raivoisasti aikansa suuria ajattelijoita vastaan. Erityisen ankarasti hän erittelee Rousseaun tekstejä ja osoittaa niiden typeryydet ja sisäiset ristiriitaisuudet. Muita kirjoittajia kommentoiva luku on teoksen parasta antia myös siksi, että sen kieli on riemastuttavan kärkästä ja suorasanaista. Ehkä suomennoksen onnistuneesta nykyaikaistamisesta kertoo se, että Wollstonecraftin käyttämät sanankäänteet purkavat myös lukijan höyryjä.

Jos naisten sallittaisiin milloinkaan kulkea ilman talutusnuoria, miksi heidät pitäisi imarrella hyveellisiksi keinotekoisella maanittelulla ja sukupuoleen liittyvillä kohteliaisuuksilla? Puhukaa heille totuuden selkeää kieltä ja jättäkää sikseen alentavan hellittelyn kehtolaulun säkeet! Naisia pitäisi opettaa kunnioittamaan itseään rationaalisina olentoina, eikä johtaa heitä kiihottamaan valjuja mieliään keinotekoiseen intohimoon. Kun kuulen tämän saarnaajan kiekuvan mekoista ja neuletöistä, se saa sappeni kiehumaan.

Koulutuksen lisäksi Wollstonecraft puuttuu myös siihen, kuinka tyttöjen ei sallita lapsinakaan liikkua luontaisesti. He istuvat päivät sisällä tuhoamassa ruoansulatustaan. Naisten ei sallita ylläpitää ruumiinvoimiaan. Suomentaja katsoo esipuheessaan, että kirjoittaja itse joutui tämän ongelman uhriksi. Hän kuoli 38-vuotiaana synnytyksen heikentämänä.

Miehillä on paremmat ruumiinvoimat kuin naisilla, mutta jos kukaan ei ylläpitäisi virheellisiä 

kauneuskäsityksiä, naiset voisivat saavuttaa riittävästi riuskuutta, jotta heidän olisi mahdollista ansaita oma elantonsa. Se on itsenäisyyden todellinen merkki.

Nykyisin Wollstonecraft taidetaan mainita aina feministisen ajattelun historiaa laadittaessa. Vaikka tämä teos on aikansa tuote, tarjoaa se edelleen runsain määrin ajateltavaa. Filosofisesti ja yhteiskunnallisesti kunnianhimoisena teoksena tätä voi suositella lämpimästi. Lisäksi se on kirjoitettu erittäin hyvin.

”Jos naisia sivistetään miesten tavoin”, toteaa Rousseau, ”he muistuttavat enemmän ja enemmän omaa sukupuoltamme ja sitä vähemmän heillä on valtaa meihin.” Tämä on juuri se ilmiö, jonka ytimeen haluan päästä. En halua, että naisilla on valtaa miehiin, vaan että heillä on valtaa itseensä.

Osallistun tällä postauksella, näin Naistenpäivänkin kunniaksi, Feministiseen lukuhaasteeseen. Lisätietoja täältä.

Mary Wollstonecraft: Naisten oikeuksien puolustus (Savukeidas 2011, alkuperäinen ilmestymisvuosi 1792)