Tervetuloa Amerikkaan kertoo nuoresta Ellenistä, joka ei
puhu. Hiljaisuus on hänen ratkaisunsa kipeässä tilanteessa.
Mielenterveysongelmista kärsivän isän kuolema aiheuttaa syyllisyyttä ja äiti
vain teeskentelee, että kaikki on oikeastaan hyvin. Isän kuolema ei kuitenkaan
ole perheen ainoa ongelma, vaan vyyhti avautuu Ellenin pohtiessa oman
puhumattomuutensa syitä. Tyttö ei kuitenkaan itsekään aivan ymmärrä mistä on
kyse eikä tarina myöskään paljasta kaikkia yksityiskohtia. Teos on oikeastaan
hiljainen katsaus perheeseen, joiden jäsenten välit ovat kertakaikkisen
pielessä.
Sanottakoon vielä, että perhetragediat vetoavat minuun yleensä
kovastikin. Perheen tavoin läheisten ihmisten välillä on usein sellaista
syvyyttä, että pienetkin asiat saattavat kasvaa suuriksi yhdistyessään
menneisiin. Suuret asiat taas yhdistyvät lukuisiin pieniin arkipäiväisyyksiin.
Perheläheisten suhteista ei puutu sävyjä ja ulottuvuuksia.
Tämä lyhyt romaani
olisi siis voinut olla täysosuma. Se ei vain koskettanut.
Pidin
kovasti muutamista tarkkanäköisistä arkikuvauksista, mutta valoisuusväitteen yhdistäminen
Ellenin pimeyteen ei koskettanut. Oli kuitenkin alusta asti selvää, että
pimeässä harhaillaan. Oikeastaan tuntui siltä, että tarina loppui siihen, mistä
sen olisi pitänyt alkaa. Että vasta lopussa päästiin asiaan. Koska kirjaa on kovasti kehuttu, jäi oma lukukokemukseni
häiritsemään. Koetin palata tarinaan, mutta ei se siitä kiinnostavammaksi
muuttunut. Ehkäpä tartun tähän myöhemmin uudelleen, josko sen hienous silloin
avautuisi. On muuten vaikea olla lisäämättä huutomerkkiä kirjan nimen perään!
Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan 49. Vuoden 2017
uutuuskirja.
Teosta ovat pikaisen etsinnän perusteella ymmärtäneet paremmin ainakin Tuijata, Tekstiluolan Tuomas ja Lukuisan Laura.
Linda Boström-Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan (Like, 2017)