Meltion esikoisalbumi Pedot
on lohdullisella tavalla karua luettavaa. Sen tarinoissa ihminen paljastuu
kyvyttömäksi kohtaamaan elämää sen enempää toisessa ihmisessä kuin
eläimessäkään. Ihminen on eläimelle eläin. Ihminen on eläin eikä
tunne-elämältään välttämättä sen kehittyneempi kuin ampumansa jänis. Harmaassa
(mielen)maisemassa korostuu kuitenkin se yhteinen, joka kaikilla
luontokappaleilla on. Elämä on hauras ja kovin usein jonkun toisen käsissä.
Meltio piirtää pyöreästi, yksinkertaisesti mutta
ilmeikkäästi. Tarinoissa on spekulatiivisia elementtejä, jotka kuitenkin vain
korostavat tarinoiden kipukohtia. Mikä on ihmisen ja eläimen ero? Mitä arvoa on
toisten luontokappaleiden kohtelemisella hyvin jos lopulta päädytään kuitenkin
tappamaan ne? Alakuloiset, pieniin ja ohimeneviin tilanteisiin kiteytyvät,
tarinat johdattavat suuriin kysymyksiin. Jotakin lohdullista on kuitenkin
siinä, kuinka arvaamattomia tarinoiden hahmot ovat. Niin ihmiset kuin eläimet
suojelevat omaa elämäänsä. Sitä samaa arvokasta elämää, joka kaikissa niissä
on. Vaikuttava ja kaunis on tämä sarjakuva-albumi, niin piirrosjäljeltään kuin tarinoiltaan.
Helmet-haasteessa sijoitan tämän kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.
Olen ollut blogiblokissa koko syksyn. Lukeminen on ollut
hyvin hidasta nautiskelua ja samalla lukemiseen käytetty aikakin on ollut
vähäistä. Kyseessä on ehkä myös blogin kaksivuotiskriisi, sillä olen viime
aikoina kyseenalaistanut kirjoittamisen mielekkyyttä. Haluan tehdä
kirjoittamisesta taas hauskaa, joten joulukalenterihengessä aion syöttää
jonkinlaisen tekstin ulos joka päivä aattoon asti kokeillen mikä tuntuu hyvältä.
Suurin osa kirjoituksista on vuoden ylös kirjaamiseen liittyviä luonnosten
viimeistelyjä, mutta kokeilen myös aiheita kirjojen ja luonnossa liikkumisen
ulkopuolelta. Tämä ensimmäinen kirjoitus liittyy kuitenkin vielä loppukesän
lukumaratoniin.
Eeva Meltio: Pedot (Asema, 2015)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti