Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. joulukuuta 2017

Syksyn sarjakuvia



Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga

Alan Mooren liiga koostuu muista teoksista tutuista hahmoista. On Mina Murray Bram Stokerin Draculasta, Jules Vernen Kapteeni Nemo ja Robert Louis Stevensonin Jekyll ja Hyde. Yhdessä nämä ”sankarit” toimivat brittiläisen salaisen palvelun kanssa imperiumin etuja puolustaen. Kuvittelin pitäväni enemmän kuin pidinkään. Ehkä hahmoja oli niin paljon, etten vielä tässä ensimmäisessä osassa päässyt heistä oikein jyvälle. Kuten seuraavaksi esiteltävä albumi, olisi tämäkin varmasti herkullisempi lukukokemus, mikäli hahmot olisivat tuttuja alkuperäisistä teoksista. Ihan hauskaa kevyttä seikkailua, jota voisi ehkä kokeilla vielä seuraavien kahden osan verran.

Helmet-haasteessa sijoitan albumin kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. Sarjakuvan pohjalta on tehty elokuva.

Alan Moore, Kevin O’Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Ensimmäinen kirja, 1898 (Egmont, 2013)

The Books of Magic

Kannessa skeittailee Harry Potterin ikäinen ja näköinen poika, mutta tekijä on Neil Gaiman? Hämmennys syvenee kun huomaan albumin olevan reilusti 90-luvun puolelta. Lopulta sarjakuvalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Potterin kanssa (paitsi ikä, näkö, lasit, taikuus ja pöllö). Tarina kertoo nuoresta Timothy Hunterista, josta voi tulla maailman paras velho. Hän saa kuitenkin valita, haluaako astua taikuuden maailmaan. Oppaat vievät Timothya menneeseen ja tulevaan ja riitelevät keskenään siitä kannattaako poikaa jättää henkiin. Tavataan monia DC:n hahmoja ja eniten albumista saakin varmasti irti, jos tuntee minua paremmin DC:n sarjakuvia. Kyllä Timothyn seurassa kuitenkin viihtyi ja itse pidän siitä, kuinka tässä (kuten Gaimanin Sandman-sarjassakin) piirtäjät ja sitä myötä tunnelmat vaihtuvat joka tarinassa.

Näkökulma vaihtelee Timothyn ja auttajien välillä, joten sijoitan tämän Helmet-haasteessa kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa.

Neil Gaiman, John Bolton, Charles Vess, Paul Johnson, Roger Zelazny, Scott Hampton: The Books of Magic (DC Comics, 1993)

Harlequin Valentine

Mitä tapahtuu, kun rakkaudella leikittelevä harlekiini antaa sydämensä ihmiselle (konkreettisesti, oveen naulattuna)? Rakkaudenkipeän narrin tarina saa albumissa modernin käsittelyn. Missy saattaakin osoittautua harlekiinille liian sitkeäksi palaksi pureksia. Rakkauden ja pilailun ruumiillistuma on tällä kertaa liian tosissaan. Albumin kuvitus herätti mielleyhtymiä 80-lukuun ja New Yorkiin, joista kumpikaan ei erityisemmin vetoa. Kokonaisuudessaan tarina ja kuvat olivat kuitenkin hauska lukukokemus.

Helmet-haasteessa tämä sopii kohtaan 22. Kuvitettu kirja.


Neil Gaiman & John Bolton: Harlequin Valentine (Dark Horse Comics, 2001)

perjantai 1. joulukuuta 2017

Eeva Meltio: Pedot

Meltion esikoisalbumi Pedot on lohdullisella tavalla karua luettavaa. Sen tarinoissa ihminen paljastuu kyvyttömäksi kohtaamaan elämää sen enempää toisessa ihmisessä kuin eläimessäkään. Ihminen on eläimelle eläin. Ihminen on eläin eikä tunne-elämältään välttämättä sen kehittyneempi kuin ampumansa jänis. Harmaassa (mielen)maisemassa korostuu kuitenkin se yhteinen, joka kaikilla luontokappaleilla on. Elämä on hauras ja kovin usein jonkun toisen käsissä.

Meltio piirtää pyöreästi, yksinkertaisesti mutta ilmeikkäästi. Tarinoissa on spekulatiivisia elementtejä, jotka kuitenkin vain korostavat tarinoiden kipukohtia. Mikä on ihmisen ja eläimen ero? Mitä arvoa on toisten luontokappaleiden kohtelemisella hyvin jos lopulta päädytään kuitenkin tappamaan ne? Alakuloiset, pieniin ja ohimeneviin tilanteisiin kiteytyvät, tarinat johdattavat suuriin kysymyksiin. Jotakin lohdullista on kuitenkin siinä, kuinka arvaamattomia tarinoiden hahmot ovat. Niin ihmiset kuin eläimet suojelevat omaa elämäänsä. Sitä samaa arvokasta elämää, joka kaikissa niissä on. Vaikuttava ja kaunis on tämä sarjakuva-albumi, niin piirrosjäljeltään kuin tarinoiltaan.

Helmet-haasteessa sijoitan tämän kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.



Olen ollut blogiblokissa koko syksyn. Lukeminen on ollut hyvin hidasta nautiskelua ja samalla lukemiseen käytetty aikakin on ollut vähäistä. Kyseessä on ehkä myös blogin kaksivuotiskriisi, sillä olen viime aikoina kyseenalaistanut kirjoittamisen mielekkyyttä. Haluan tehdä kirjoittamisesta taas hauskaa, joten joulukalenterihengessä aion syöttää jonkinlaisen tekstin ulos joka päivä aattoon asti kokeillen mikä tuntuu hyvältä. Suurin osa kirjoituksista on vuoden ylös kirjaamiseen liittyviä luonnosten viimeistelyjä, mutta kokeilen myös aiheita kirjojen ja luonnossa liikkumisen ulkopuolelta. Tämä ensimmäinen kirjoitus liittyy kuitenkin vielä loppukesän lukumaratoniin.


Eeva Meltio: Pedot (Asema, 2015)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Moon & Bá: Daytripper



Brás haaveilee kirjailijuudesta, mutta on juuttunut lehteen raapustamaan muistokirjoituksia kuolleille. Ihmiset jatkavat kuolemista ja Brás heidän elämistään kirjoittamista. Moon & Bá puolestaan kartoittavat muistokirjoitusta Brásille. Albumi jakautuu useampaan tarinaan, joissa pohditaan niitä mahdollisia elämiä, joita Brás voisi saada – tai jotka hän voisi menettää.



Tarinat ovat arkisia, mutta runollisia. Niissä reissataan parhaan ystävän kanssa, kipuillaan parisuhteessa, kiirehditään synnytysosastolle. Ja kuitenkin pohjavireenä pysyy pohdinta siitä, mitä elämä on ja miten sitä voi ja pitäisi elää? Mikä on ihmisen pienen elämän arvo? Vastaus löytyy tietysti jo Brásin kirjoittamista muistokirjoituksista. Jokaisen elämästä löytyy jotakin sanottavaa, käännekohtia, intohimoja, rakkauksia, muita ihmisiä. Piirrosjälki välittää runollisen kuvan elämän runsaudesta ja akvarellimaiset värit muistuttavat lempeästi kuolemasta. Yhden ihmisen mahdollisista kohtaloista rakentuu paljon Brásia suurempi tarina.





Fábio Moon & Gabriel Bá: Daytripper (Egmont, 2012)

lauantai 28. toukokuuta 2016

A contract with God and other tenement stories

Frimme Hersh tekee sopimuksen Jumalan kanssa. Mutta miten tämä tsaarin Venäjällä kiveen hakattu sopimus selviää New Yorkin vuokrakasarmeissa? Siirtolaiset asuvat karuja alueita, joissa rahaa tai mahdollisuuksia ei liiemmin ole. Nimitarina häälyy taustalla, mutta Hershin lisäksi moni muukin asukas pääsee kerrottavaksi. On pettämistä, rahaongelmia, väkivaltaa ja rakastumistakin. Kaikki on kuitenkin väliaikaista, eikä Jumalan kanssa voi pitäviä sopimuksia tehdä.

Henkilöt eivät herätä järin suurta sympatiaa, mutta ymmärrystä kyllä. He elävät karussa ja kivisessä maailmassa, jossa muita on huijattava pärjätäkseen. Jotakin eeppistä on kuitenkin siinä, miten tuo tarina jumalallisesta sopimuksesta nivotaan näihin pienten ihmisten pieniin kertomuksiin. Piirtäjän katse on keskittynyt ja ruuduissa on dramatiikkaa. Tämä voisi toimia näytelmänä.


Tässä varhaisessa sarjakuvaromaanissa (kurjan kömpelö termi muuten, graphic novel on paljon mielekkäämpi) tekstiä on vielä aika tavalla ja kuvat suurelta osin yksinkertaisia. Kaupunki on näkyvillä vain yhden vuokrakasarmin tai kaukana siintävän pilvenpiirtäjän verran. Toisaalta kuvien ja tarinan yhteispeli avaa ruutujaan syvemmän näkymän siirtolaisten asemaan ja vaikeuksiin suuressa kaupungissa.

2005 kuollut Eisner on sarjakuvan tärkeitä hahmoja. Hän on erityisen tunnettu rikollisia jahtaavasta hahmostaan Spirit. Eisner oli kuitenkin myös pidemmän sarjakuvan pioneeri. Tämä teos onkin yksi ensimmäisistä pitkistä sarjakuvaromaaneista. Se ilmestyi alun perin 1978.


Will Eisner: A contract with God and other tenement stories (DC Comics, 2000)

torstai 19. toukokuuta 2016

Enki Bilal: Hirviön uni





Bilalin hirviötetralogiassa vuosi 2026 on kuin painajaisuni. Androidit näyttävät ja tuntuvat ihmisiltä ja uskonnollinen Obscurantis-järjestö kahmii valtaa. Asioiden rajat ovat jo piirrostyylistä johtuen häilyväisiä, ja päähenkilöt löytävät itsensä milloin mistäkin omituisesta paikasta. Muistista tämän sarjan sanotaan kertovan, mutta minulle tämä on tarina juurettomista ihmisistä ja niistä kiintopisteistä, joista he saavat kiinni. Tai jotka he menettävät.

Niken kiintopiste on hänen lapsuusmuistonsa. Jos tarkkoja ollaan, vauvamuistonsa, sillä Nikella on ilmiömäinen muisti. Hän muistaa, kuinka 18 päivän ikäisenä makaa sairaalassa Leylan ja Amirin välissä ja vannoo suojelevansa heitä aina. Hän muistaa reiän sairaalan katossa ja seinien
ulkopuolella Sarajevoa moukaroivat tykit. Leyla ja Amir katoavat Niken elämästä. Näissä albumeissa heidän tarinansa kietoutuvat jälleen yhteen.

Kuten mainittu, tarina on painajaismainen. Kuvat ovat tummahkoja ja voimakkaita, viivat näkyvät ja punainen väri hyökkää toistuvasti esiin. Taitelija Optus Warhole luo väkivaltaisia teoksia ja sitoo tuntemattomasta syystä Nikea ja tämän lapsuudenhaaveita niihin. Hän on arkkityyppinen pahis, jonka tarkoitusperät pysyvät hämärässä melkein loppuun saakka. Kolmella päähenkilöllä on kaikilla omat ongelmansa, omat rakkautensa. Amir päätyy rakkaansa kanssa tekemisiin Obscurantiksen kanssa, Leyla joutuu luopumaan kasvatti-isästään, joka haluaa viime teokseen lentää avaruuteen.


Bilal on syntynyt Jugoslaviassa ja varmasti tämän sarjan voi lukea jonkinlaisena katsauksena toisistaan eronneisiin maihin, jotka väistämättä ovat yhä toisiinsa sidotut. Sarajevossa liikutaan lapsuusmuistojen ohella vasta loppuosassa. Vaikka sarja on hämmentävä, ahdistavakin, se imaisee runsaiden ja surrealististen kuvien pyörteeseen. Mikään ei ole yksiselitteistä. Tässä kaoottisessa maailmassa voi lopulta vain yrittää pitää kiinni siitä mitä rakastaa.

Enki Bilal: Hirviön uni, 32.joulukuuta, Tapaamme Pariisissa ja Neljä? (Tammi, 1998, 2003, 2006, 2007)

torstai 12. toukokuuta 2016

Fiona Staples & Brian K. Vaughan: Saga

Löysin Sagan Guardianin nykysarjakuvaa käsittelevästä artikkelista. Ilokseni se ja moni muu artikkelin listaamista sarjoista löytyi kirjastosta. Lisäksi olen päätynyt viime aikoina usein Rikhardinkadun kirjastoon. Kerran istahdin siellä erään toisessa kerroksessa olevan pöydän ääreen. Opiskelu ei kauaa jaksanut kiinnostaa, kun huomasin viereisten hyllyjen notkuvan sarjakuvia, joista suurimmasta osasta en ollut koskaan kuullutkaan. Näitä siis jatkossa lisää.




Sagassa liikutaan maailmassa, jossa kaksi kansaa on sotkenut koko universumin keskinäiseen sotaansa. Käsittämätön tapahtuu ja planeetan asukas rakastuu kuun asukkiin. He tapaavat vankileirillä. Alanalla on siivet ja Markolla sarvet. Suhde on uhka sodan molemmille osapuolille ja kohta parilla on perässään molempien palkkamurhaajat.  Kertojan ääni kuuluu Hazelille, Alanan ja Markon tyttärelle. Lukijalle on ihan lohdullista tietää, että pikkuinen ehtii ainakin tarpeeksi vanhaksi kertoakseen vanhempiensa tarinaa. Kovin todennäköiseltä se ei vauhdikkaan kertomuksen edetessä tunnu.




Saga on ennen kaikkea viihdyttävä. Vakavat teemat soljuvat seikkailun lomassa. Albumin piirrosjälki on kaunista mutta yllätyksetöntä. Hotkaisin nämä ensimmäiset kolme osaa kuitenkin hetkessä ja haluan jo tietää mitä seuraavaksi tapahtuu Hazelin haamulastenhoitajalle ja Markon hurjalle taistelijaäidille.  


Fiona Staples & Brian K. Vaughan: Saga 1-3 (Image Comics, 2012, 2013, 2014)

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Positiivinen rakkaustarina

Blue Pills kertoo Fredin ja Catin suhteesta. Kerrotaan miten he tapaavat, Fredin suhteesta Catin poikaan, arjesta ja juhlasta. Kerrotaan myös mitä tapahtuu, kun Cati kertoo sairastavansa HIV:iä. Pari panikoi lääkärin vastaanotolla, kun kondomi on rikkoutunut ja viihdyttää poikaa, kun hänen hampaitaan pitää hoitaa viruksen vuoksi sairaalassa.

Tarina on tavallaan aika tavanomainen kertomus rakkaudesta. Sairaus tekee monesta asiasta kuitenkin poikkeuksellisen hankalaa tai kaunista. Fredin ja Catin suhteessa on välittömyyttä, joka vääntää lukijastakin esiin hymyn tai liikutuksen kyyneleet. HIV on virtahepo olohuoneessa, mutta rakkaus voittaa. Hienointa tarinassa on se, että sairaus muutetaan isosta hirviöstä arkiseksi möröksi.



Tarinassa on mielessäni ranskalaisuuteen yhdistyvää keveyttä (vaikka tekijä taitaakin olla sveitsiläinen.) Vakavaa aihetta lähestytään monella tapaa. Catin on vaikea käsitellä huonoa omaatuntoaan välitettyään sairauden pojalleen. Seuraavassa hetkessä pohditaan ystävän kanssa mitä sairaus tekeekään seksielämälle. Piirrosjälki on suurpiirteistä. Mustavalkoisuudesta huolimatta ilmeiden ja tunnelmien sävyt tulevat kuitenkin nautittavasti esiin.



Frederik Peeters: Blue Pills – A Positive Love Story (Jonathan Cape, 2008)