The path to wisdom does, in fact, begin with a
single step. Where people go wrong is in ignoring all the thousands of other
steps that come after it.
Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaaneja on hyllyssäni vino
pino. Vino se on lähinnä siksi, että kaikki kirjat ovat hiirenkorville
taivuteltuja ja käytössä pörhistyneitä pokkareita. Tartun teoksiin, kun kaipaan
kevyttä ja salaviisasta naurua. Pratchett vääntelee kieltä kekseliäästi, mutta
ennen kaikkea hän leikkii stereotypioilla. Lukija nauraa väliin omille stereotypioilleen
ja sille, kuinka Kiekkomaailmassa asiat tuppaavat tapahtumaan niin kuin
tarinoissa. Palavista vankkureista pyörii pois se yksi rengas ja lasten
sänkyjen alla vaanivia mörköjä vastaan on paras käydä hiilihangolla.
Hogfather on jäänyt minulta (muistaakseni)
aiemmin lukematta. Tämä Karjupukiksi
suomennettu hahmo on Kiekkomaailman vastine joulupukille. Hänen vankkuriensa edessä vain on karjuja porojen sijaan.Tässä maailmassa
myytit ovat antropomorfisia henkilöitymiä, todellisia hahmoja. Hogfather vaan on haipumassa
olemattomuuteen, josta se on tuotava takaisin kasvattamalla myyttiin uskovien
määrää. Siis jakamalla lahjoja maailman lapsille. Tehtävään tarttuu Kuolema, toinen
myyttinen hahmo Kiekkomaailman todellisuudessa. Tapahtumiin sekaantuvat myös
sekopäinen salamurhaaja, Näkymättömän yliopiston velhot ja Susan, Kuoleman
lapsenlapsi, joka haluaisi kovasti unohtaa kyseisen seikan.
Kiekkomaailman tarinat ovat aina vauhdikkaita. Niiden hahmot
jäävät mieleen paremmin kuin tarinat itse. Sikäli ne kestävät uusia lukukertoja
erinomaisesti. Kirjojen suurin heikkous on mielestäni se, että ne jäävät joskus
käsittelemiensä stereotypioiden vangeiksi. Kaikesta karnevalistisesta
ilottelusta ja terävistä havainnoista huolimatta ne eivät aina onnistu
kyseenalaistamaan lukijan odotuksia. Ehkä se on väistämätöntä. Leikkiäkseen
stereotypioilla ja odotuksilla, on nämä hyväksyttävä ensin olemassa olevina
asioina.
Hogfather oli
nopeasti luettu, melko kokonainen tarina (vain pari junnaavaa hetkeä
kerronnassa). Koska Kiekkomaailma on yleensä myös melkoinen
sitaattigeneraattori, oli tekstiin otettava siihen sinänsä sitomattomia
lainauksia. Käyn tällä kirjalla talvihaasteen jouluosion kimppuun. Pahoittelut epäsesonkisesta julkaisuajankohdasta.
She made a point of taking the children, every
day, somewhere where they could meet others of the same age. If they got the
hang of the playground she thought, adult life would hold no fears. Besides it
was nice to hear the voices of little children at play, provided you took care
to be far enough away not to hear what they were actually saying.
Terry Pratchett:
Hogfather (Corgi, 1997)