Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Alkuvuodesta alkaneen lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi valitsimme Neljäntienristeyksen, joka olikin sopivasti pölyttynyt hyllyssä jo useamman vuoden ajan. Kirja on käynyt läpi pitkän lainakierroksenkin ennen kuin se vihdoin päätyi oman lukupinon päällimmäiseksi. Lukupiirin käymä keskustelu oli tämän teoksen kohdalla todella antoisa ja monipolvinen. Sen jäljiltä tuntui siltä, että kirjasta on jo sanonut kaiken. Sen vuoksi siitä kirjoittaminenkin on viivästynyt. Teos imaisi kuitenkin mukaansa täydellisesti. Se oli juuri oikeaa luettavaa hetkeen, jossa kaipasi uppoutumista. Yhden suvun tarinaa eri aikatasoissa valottava teos oli juuri tarpeeksi haastava, olematta kuitenkaan vaikealukuinen. Kinnunen kirjoittaa suhteellisen vähäeleistä tekstiä, joka tavoittaa erilaiset tunnelmat konkretian kautta.

Tarina lähtee liikkeelle Mariasta, joka saapuu kaukaiseen pohjoiseen pitäjään kätilöksi. Nuoren naisen ammattitaitoa ei kuitenkaan niin vain hyväksytä, vaan hän saa tehdä töitä ansaitakseen paikallisten luottamuksen. Maria on melkein myyttinen selviytyjähahmo, viisas matriarkka, joka kieltäytyy elämästä yhteisön sääntöjen mukaan. Hän hankkii polkupyörän päästäkseen kulkemaan oman tahtonsa mukaan ja rakentaa oman talonsa. Hänen tyttärensä ylle äidin menestys heittääkin sitten pitkän varjon. Lahja haluaa kuulua yhteisöön, vaikka onkin lähtökohtaisesti ulkopuolinen sen uskonnollisessa ilmapiirissä. Äpärä ja äpärän äiti, liian itsellisiä molemmat. Lahjaa suuremman osan tarinasta vie kuitenkin Onni, Lahjan hyväluontoinen mies, jonka salaisuus tekee hänestäkin ulkopuolisen. Onni etsii koko elämänsä ajan tapaa elää sen kanssa, että hän haluaisi rinnalleen miehen. Lahjan ja Onnin liitto ei tuo kummallekaan onnea. Lukijan se asettaa tilanteeseen, jossa tuntee molempien tuskan vaikka pitääkin vain toisesta hahmosta. Lahjasta ei tosiaan ole helppoa pitää.

Kaarina joutuu sukuun Lahjan ja Onnin pojan, Johanneksen, vaimona. Kaarinan ja Lahjan suhde on viimeinen suuri tarina, joka Neljäntienristeyksessä kerrotaan. Siinä siirrytään aina vain arkisempaan kuvaukseen. Aivan kuin elämä muuttuisi sirpaleisemmaksi ja täydemmäksi lähihistoriassa. Aivan kuin lähelle olisi vaikeampi nähdä. Tämä on kiinnostava muutos. Pohdin onko se tietoista vai ei. Se saa kuitenkin aikaan sen, että kirja on kiinnostavampi alkupuolella. Lopussa tarina arkipäiväistyy. Onnin tarina sidotaan vielä löyhästi Kaarinaan ja Johannekseen, vaikka hän katkeran Lahjan kautta onkin jo muovannut heidän elämäänsä suuresti.

Pidin kovasti tavasta, jolla Kinnunen tuo historian kaukaiset tapahtumat käsinkosketeltavan lähelle. Hän onnistuu siinä esimerkiksi kuvaamalla Marian ensipolkaisuja suuren kaupungin torilla ja kuvaamalla kuinka naulat jälleenrakennukseen oli etsittävä poltettujen kotien raunioista. On myös mukavaa lukea epämääräiseen pohjoiseen sijoittuvaa kirjallisuutta, jossa ei kovin suuresti romantisoida villiä pohjolaa. Samoin pohjoisen mittasuhteiltaan varsin suuret evakkomatkat ansaitsisivat enemmänkin huomiota. Ennen kaikkea Neljäntienristeys osoittautui kuitenkin tarinaksi, jolle antauduin hetkeksi täysin.

Evakkomatkoja ja talon rakennusta ajatellen sijoitan tämän Helmet-haasteessa kohtaan 1. Kirjassa muutetaan.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (WSOY, 2014)

Joanne Harris: Sinisilmä

Olen ensimmäistä kertaa jäsen lukupiirissä. Ensimmäinen lukemamme kirja odottaa vielä tekstiä, mutta tästä toisesta on kirjoitettava heti. Siihen ei nimittäin huvita enää sen jälkeen palata. Lukupiiri onkin ainoa syy siihen, että luin kirjan loppuun. Lopussa hieman harpoin, pysähdellen juuri riittämiin tarratakseni juonen päästä kiinni. Joanne Harrisilta olen aiemmin lukenut ainoastaan Pienen suklaapuodin ja tuota kirjaa rakastin. Jos sekin kosketteli ihmisen julmuutta ja siitä selviytymistä, Sinisilmä eksyy aiheeseen täysin.

Päähenkilö blueeyedboy elää bloginsa kautta. Hän julkaisee tarinoita pahasta ihmisestä, ehkä itsestään, murhaajasta. On epäselvää, minkä verran tarinoissa on totuutta. Selvää taas on se, että niissä käsitellään oikean elämän ongelmia draaman avulla. Saavuttamaton rakkaus, kuollut veli, kontrolloiva äiti. Omaa elämäänsä epätoivoisesti haltuunsa haparoiva kirjoittaja. Julkaistut tarinat sekoittuvat yksityisiin päiväkirjamerkintöihin ja lukija pääsee seuraamaan myös toisen bloggarin tekstejä. Kokonaiskuvassa menneisyyden traumat nivoutuvat hiljalleen päähenkilöiden nykytilanteeseen.

Tarina on ihan kiinnostava, perhehelvetti kauhea, rakkaus(?)tarina melkein koskettava. Se uppoaa kuitenkin kokeelliseen tarinarakenteeseen tai ehkä liiankin kliiniseen kauheuksien kuvaamiseen. Lopputulos on vain tylsä, aivan kuin huoneeseensa linnoittunut päähenkilö. Hänen pyristelynsä äidin tyranniaa vastaan ovat turhia, eikä koko pitkällä tarinalla tunnu lopulta olevan mitään merkitystä. Lopussa voin vain todeta, että taidan kuitenkin kaivata kirjoilta jotakin toivon häivähdystä. Ehkä blueeyedboy onkin ihan osuva kuvaus netin syövereistä ja pohjattomasta kuilusta niiden ja tosielämän välillä. Blueeyedboy ei ole mitään oman pienen virtuaali-imperiuminsa ulkopuolella. Vaan ei sen ulkopuolella kukoista myöskään tämä teos.   

Helmet-haasteessa sijoitan tämän kohtaan 19. Kirja todellakin käsittelee vanhemmuutta, vaikka lähinnä sen vahingollisimpia muotoja.

Joanne Harris: Sinisilmä (Otava, 2010)