maanantai 5. maaliskuuta 2018

Michel Faber: Lihaa ja verta



Liftari nousee auton kyytiin tyytyväisenä siitä, että yksinäisen naisen ajama auto on uskaltanut pysähtyä. Jotakin outoa hänessä ehkä on, mutta ainakaan liftari ei ole enää sateessa. Hän höyryää nyt penkissään ja yrittää päästä perille naisesta tai ainakin vilkuilla huolella tämän valtavia rintoja. Mitä skenaarioita lukijan päässä tässä kohtaa liikkuukaan, ne tuskin tulevat toteutumaan.

Yleensä en pahastu spoilereista. Harva lukukokemus on kiinni siitä, ettei tiedä mistä on kyse. Eikä tämäkään varmaan ole, sillä lukija pääsee melko nopeasti kiinni kuljettajan, Isserleyn, elämään. Alku on kuitenkin poikkeuksellisen nautinnollinen kaikessa hienovaraisessa outoudessaan, enkä siksi halua siitä kirjoittaa tämän enempää. Hiljalleen paljastuva tarina on jännittävä ja ällöttävä ja oudon hypnoottinen.

Kyseessä on aivan poikkeuksellisen tasapainoinen kirja, siis ollakseen näin omituinen ja yllättävä. Isserley kasvaa hahmona koko kirjan ajan. Samoin tekee tarina, jonka voi halutessaan lukea vaikka feministisenä kannanottona tai pohdintana ihmisyyden syvimmästä olemuksesta ja erityisyydestä luomakunnassa. Tuntuu mukavalta päästä yllättymään näin. Yllättykää tekin.
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo (noh, ainakin auton sivupeili).

Michel Faber: Lihaa ja verta (Tammi, 2001)