tiistai 31. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste: Keskiyön lapset


Viime päivät olen matkannut Intiassa, Pakistanissa, Kashmirissa, Bangladeshissa. Tuossa brittien yhteen kuvittelemassa monipäisessä maassa, joka heidän lähtönsä jälkeen on tuottanut ainakin tämän joka suuntaan ja lukijan sisälle räjähtävän teoksen. Takakantta lainatakseni on Keskiyön lapset maailmannielevä. Se on juuri niin runsas kuin Intiankin kuvittelee olevan (siellä koskaan käymättä).

Saleem Sinai syntyy täsmälleen Intian itsenäisyyden hetkellä, itse asiassa hänet synnyttää yhtä lailla historia kuin äitinsä (joka ei ole hänen äitinsä). Saleem ei ole ainoa lapsi, joka syntyy tuona keskiyönä. Muut hänen kaltaisensa ovat yhtä lailla sidottuja Intian kohtaloon. Se on määräävä heidänkin elämänsä kulkua. Saleemin lahja saada telepaattisesti yhteys näihin lapsiin saattaa hänet yhteyteen koko Intian Pakistanin kiistellyn Kashmirin kanssa.

Niinpä siis oli polvet ja nenä, nenä ja polvet. Itse asiassa kaikkialla uudessa Intiassa, tuossa meidän kaikkien yhteisessä unelmassa, syntyi lapsia jotka olivat vain osaksi vanhempiensa jälkeläisiä – keskiyön lapset olivat myös ajankohdan lapsia: historian siittämiä, nähkääs. Sellaista saattaa sattua. Etenkin maassa joka itsessään on eräänlainen uni.

Intian ja Saleemin tarinat eivät vain sivua toisiaan, ne kietoutuvat yhteen kuin Valokuva Singhin kobrat. Saleem (buddha, Räkänokka, Nuuhkija) epäilee välillä omaakin luotettavuuttaan kertojana, sillä eikö vain Gandhi kuollut aivan toisena päivänä kuin mihin hänen kertomuksensa tapahtuman asettaa? Olivatko vaalit todella keväällä? Ei kuitenkaan käy kiistäminen, että Saleemin ja hänen maansa ja sukunsa elämä ovat toisistaan pääsemättömissä. Tarinan runsaus tuntuu lopulta oikealta, epätoivoiselta yritykseltä nähdä kaikki langat, jotka liikkuessaan saavat kudelman solmuun.

Saleem päätyy rikkaan pojan elämään sodan keskelle katuojaan. Unelman murskaantuessa toisensa perään hänet yhä valtaa isoisänsä optimismin tartunta, joka saa hänet jälleen ryhtymään kuvitelmiin, toivoon siitä, että hänen elämällään on jokin suurempi merkitys. Toivo siitä, että jalokivin koristeltu sylkykuppi, pyykkikori, polkupyörä ja heinäsirkan värinen pikkelssi säilyisivät merkkeinä hänen ihmeellisestä elämästään. Siitä, että Aminan, Aadamin, Messinkiapinan elämällä on merkitystä.

Tällä tavoin olin suoranaisesti vastuussa väkivaltaisuuksien käynnistymisestä, ja ne päättyivät osavaltion jakoon, minkä tuloksena Bombaysta tuli Maharashtran pääkaupunki – joten ainakin minä olin voittajan puolella.

Kuten Saleemin tarinaa kuunteleva Padma, haluaisin kiiruhtaa kertojaa. Keskity olennaiseen, kerro mitä sitten tapahtui, miksi poikkeat yhtäkkiä kuvailemaan yksityiskohtaisesti yhden sylkykupin alkuperää? Lopulta hyväksyn, että tällaisenaankin kertomus on vain ihmisen mittainen yritys saada kiinni siitä monimutkaisuudesta, joka on elämä ja siitä mausteiden ja värien ja poliittisten käänteiden runsaudesta, joka on Intia.

Vielä on sanottava, että alueen historia läväytetään tarinassa kauniisti ja kauhistuttavasti esiin aluekiistoineen, kielikiistoineen, slummien jyräämisineen ja sotineen. Moskeijoiden eteen jätetyt sianpäät, hindutemppeleiden eteen jätetyt lehmänruhot. Lukemattomat kielet, uskonnot, jumalat, kaupungit. Leski, jonka uhka leijuu Saleemin yllä koko tarinan ajan. Moni viittaus jäi oman puutteellisen historiatietoisuuden takia ymmärtämättä, mutta samalla piikki tuntuu ajattomalta tai pikemminkin ajankohtaiselta.

Keskiyön lapset voitti Bookerin 1981 ja on sittemmin pysytellyt erilaisilla merkittävimpien kirjojen listoilla. Klassikkohaasteen koontipostaus löytyy Yöpöydän kirjoista täältä.

Intia, uusi myytti – kollektiivinen kuvitelma jossa mikä tahansa oli mahdollista, taru jolle vetivät vertoja vain nuo kaksi muuta mahtavaa fantasiaa: raha ja Jumala.


Salman Rushdie: Keskiyön lapset (WSOY 1982)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Säädyllinen ainesosa


Suomi on vielä 50-luvulla sodan köyhdyttämä. Helsingissä Aallon toimisto suunnittelee kuitenkin jo moderneja rakennuksiaan ja uusissa asunnoissa on jääkaapit. Saara sen sijaan on menettänyt hienot huonekalunsa miehensä epämääräisiksi jäävien rahasotkujen takia. Perhe muuttaa pieneen asuntoon Töölössä vain muutaman korttelin luteita vilisevistä työläisasunnoista. Saara on kuitenkin päättänyt olla erinomainen perheenemäntä, joka laittaa Juhanille ruoan valmiiksi ja kasvattaa Eliaksesta oikeanlaisen miehen. Saara yrittää muistaa olla tyytyväinen elämäänsä vanhojen ja nuhjuisten huonekalujensa keskellä. Usein tyytyväisyyteen turruttaa pieni sininen pilleri.

Yläkerrassa asuva Elisabeth herättää Saaran. Maailmannaiseen ihastuvat kaikki, mutta juuri Saara pääsee tämän mukaan veneretkelle ja lopulta myös Elisabethin syliin. Juhlien, seurapiirien ja ruoanlaiton ohella Saara tulee kuitenkin vedetyksi myös vakoilun maailmaan. Sillä Elisabeth on vakooja eikä kaihda käyttää tylsistyneen perheenäidin kiintymystä hyväkseen.

Kunnon kansainvälisen vakoojatrillerin tapaan liikutaan useassa maassa. Sota-ajan Pariisissa koettu nälkä ei helpota vielä 40-luvun Tukholmassakaan. Helsingissä taas 50-luvulla on jo mahdollista hankkia laatikollinen sitruunoita ja pitää huikentelevaisia juhlia. Kaupunki elää romaanissa aikaa, jolloin vasemmistolainen taideväki juhlii estottomasti ja toisaalta konttoristilla ei vieläkään ole mitään asiaa johtajien kerrokseen. Helsingissä haistaa vuorotellen meren ja kaatopaikan.

Saara löytää Elisabethin kautta rohkeutta tavoitella muuta. Muutoksen mahdollisuutta käsitellään teoksessa muutenkin. Elisabeth löytää itselleen pakopaikan keittiöstä, hänestä tulee mustan pörssin kauppias nälän ajamana ja hän sanoo kyllä, kun tiedustelukoneisto tarjoaa tavallisesta poikkeavaa työtä. Saara sanoo kyllä vain varoen, mutta sanoo kuitenkin. Toisaalta Saara ei ole aivan kokematon rajojen rikkoja, sillä hänellä on taustallaan opiskelija-aikainen suhde toiseen naisopiskelijaan. Omat päätökset antavat elämälle merkitystä, mutta ovat kovin vaarallisia.

Lukujen nimet liittyvät ruokaan. Sillä onkin olennainen osa Elisabethin elämää ja koko tarinaa. Moni tapahtuma saa alkunsa tai merkityksensä ruoan kautta ja sota-aikana odottamattoman tasokkaan aterian voi lukiessa miltei maistaa. Myös keittäjillä on tarinassa suuri ja suurenmoinen merkitys. Säädyllinen ainesosa on aika täydellinen jännitystarina. Sen omat maut ovat tasapainossa. Ajankuvaa maustavat epäsovinnaisuudet ja juonta kiinnostavat henkilöhahmot. Teos hurmaa aistillisuudellaan ja houkuttelee uskomaan, että Elisabethin tarina voisi olla totta.

Helmet-haasteesta täyttyy tästä ensimmäinen kohta. Sijoitan kirjan kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, sillä omalle lukulistalleni se päätyi monen kirjablogin sitä kehuttua. Pikaisella haulla kirja löytyy ainakin seuraavista blogeista (ja varmasti lukuisista muista): Oksan hyllyltä, Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him? Kirjoista ja muista kertomuksista ja Ullan luetut kirjat.


Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos 2016) 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Huominen on liian kaukana


Adichie kirjoittaa ihmisistä, joiden elämä on muuttunut, jotka ovat kaukana kotoa tai jotka eivät eläkään kuvittelemaansa elämää. Amerikkaan paremman elämän perässä muuttaneet naiset kokevat asioita, jotka saavat näkemään selvästi. He elävät tilanteissa, jotka ulkopuolisille näyttäytyvät ennakkokäsitysten mukaisina, ehkä erinomaisina tai sitten surkuteltavina. Olennaista näissä tarinoissa on kuitenkin se, miten niiden päähenkilöt katsovat itseään ja tapahtumia. Miten tilanne, jonka muut saavat määrittää, muuttuukin henkilön itsensä elämäksi. Omaksi silloinkin, kun hän ei voi siitä määrätä.

Tarinat sijoittuvat lähinnä Nigeriaan ja Yhdysvaltoihin. Jälkimmäisessä asuvat ovat muuttaneet paremman elämän perässä ja kärsivät odotusten ja todellisuuden ristiriidasta. Nigeriassa kärsitään mahdollisuuksien puutteesta ja väkivallan uhasta. Yhdysvalloissa elämää määrittävät vieraan kulttuurin arvostukset ja kotiväen odotukset. Aina Nigeriaan jääneille ei voi kertoa, kuinka elämän paratiisissa todella kokee. Nigeriaan sijoittuvissa tarinoissa käsitellään väkivaltaa, lapsuutta, puolison menetystä. Yhdysvalloissa elämän täyttävät ristiriidat olettamusten ja toteutuneen välillä.

Yksityisasia ja Se, mikä kurkkuasi kuristi ovat yksinkertaisesti sydäntä särkeviä. Edellisessä köyhä hausa-nainen pelastaa rikkaan igbon mellakan keskeltä. Poikkeuksellisessa tilanteessa toisen erilaisuus on kohdattava paljaana. Toisen hyvä teko pakottaa hyväksymään tämän sellaisenaan. Jälkimmäinen käsittelee Yhdysvaltoihin muuttaneen naisen kokemaa epämääräistä ahdistusta. Loikkivan apinan kukkula taas on purevan tarkkanäköinen ja näyttää, kuinka musta naiskirjailija on aina kahta ensimmäistä asiaa ennen kirjailijuuttaan.

Adichie pistää todella välittämään hahmoistaan. Novellit sattuvat ja itkettävät, sitten taas hymyilyttävät. Novellit ovat ajateltuja kokonaisuuksia. Merkittävä niissä voi olla arkinen muutosvoimainen kokemus, tapahtuma menneessä, tulevan ja nykyhetken sidos. Usein jotakin tapahtuu ilman että mitään tapahtuisi. Äkillinen ihastuminen paljastaa avioliiton tylsyyden, tieto miehen rakastajattaresta saa vaimon katsomaan miestään ensi kerran ihmisenä eikä Aviomiehenä.

Adichie kirjoittaa tekstiä, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Muutamalla lauseella hän onnistuu välittämään torin sekasorron mellakan keskellä tai säästeliäästi kalustetun vuokra-asunnon tunnelman. Katse on ihmisen kokemuksessa. Älykästä, kaunista, vaikuttavaa.


Kokoelmasta kerään ensimmäiset 12 novellia Novellihaasteeseen.

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava 2012)

lauantai 7. tammikuuta 2017

Haastevuosi 2017

Uudenvuodenlupaukset tapaavat unohtua helmikuuhun mennessä, joten jätän sellaiset tällä kertaa väliin. Sen sijaan haastan itseni lukemaan tänä vuonna sata kirjaa. Olen tainnut jo altistua satasille, joita itsenäisyyden juhlavuosi on joka paikkaan innoittanut. Määrä olisi melkein tuplat viime vuoteen verrattuna, joten kovin tiukkapipoisesti en tähän tavoitteeseen suhtaudu. Olen kuitenkin ilmoittautunut niin moneen haasteeseen, että jo niiden osalta luulisin lukevani huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna.

Listaan tähän muistiin kaikki ne haasteet, joihin tähän mennessä olen ilmoittautunut. Osa haasteista on alkanut jo viime vuoden puolella. Tämän listan perusteella lukuvuosi 2017 vie kiinnostaviin paikkoihin. Viivytin vielä hetken tätäkin postausta, kun Omppu vihjaisi tulevasta runohaasteesta.

Klassikkohaaste

Ensimmäinen klassikkohaasteeni erääntyy 31.1. Silloin pitäisi olla luettuna Salman Rushdien Keskiyön lapset. Ei, en ole vielä aloittanut. Haaste löytyy Yöpöydän kirjoista.

Adventures in Down Under and Beyond

Ida emännöi The books of my life–blogissa haastetta, jossa luetaan Australiaan eri tavoin liittyviä kirjoja. Kategorioita on useita. Ajattelin maltillisesti pyrkiä ainakin kymmenen pisteen tienoille. Unohdin heti ensimmäisestä haastepostauksesta kategorian, johon luetun teoksen aion sijoittaa. Kerrottakoon se siis tässä. Ensimmäinen haasteeseen luettu kirja oli tajuntaa vapisuttanut The Swan Book (postaus täällä) kategoriaan 36. englanninkielinen kirja. Ensimmäiset kaksi pistettä korkattu (sopii johonkin kategoriaan ja sijoittuu Australiaan). Haaste löytyy täältä.

Suomi(ko) 100

Klassikkojen lumoissa –blogissa haastetaan pohtimaan sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Ehkäpä Suomesta löytyy vielä vaiennettujakin ryhmiä? Tässä haasteessa on peiliinkin katsomisen paikka. Keitä minä kuulen ja kuuntelen? Haaste löytyy täältä.
 http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2016/10/suomiko-100-lukuhaaste.html

Muuttoliikkeessä

Suketuksen ajankohtainen Muuttoliikkeessä haastaa lukemaan vähintään kolme kirjaa aiheesta tämän vuoden aikana. Erityisesti kiinnostaisi löytää tarinoita diasporista ja ehkä myös sellaisista muuttoliikkeen suunnista, joita ei tavallisesti tule ajatelleeksi. 

Novellihaaste

Novellimaraton pisti omalta kohdaltani alkuun novellihaasteen, joskin tuolloin aloitetut kokoelmat odottavat kaikki vielä bloggaamista. Haaste löytyy blogista Reader, why did I marry him! eli täältä ja lukuaikaa on 7.5. saakka.

Feministinen lukuhaaste

Feministinen lukuhaaste löytyy Sivutiellä-blogista. 19.3. saakka on aikaa lukea ja kirjoittaa feministisiä tai vaikka pohtia aihetta. Osallistumistapoja on monia. Ajankohta on kiireinen, mutta varmasti ainakin yhdellä postauksella ehdin osallistua. Tätä ei vaan voi jättää välistä.

Helmet

Helmet-kirjastojen lukuhaaste on jäänyt edellisinä vuosina välistä, vaikka koko viime vuoden roikuttelin listausta haastekohdista muistitaululla. Tänä vuonna osallistun, taidanpa jopa luoda välilehden haasteelle,

Runohaaste

Blogia aloitellessa yritin kirjoittaa runoista kerran kuussa, mutta tämä innostus haipui nopeasti. Kokonaisen kokoelman makusteleminen taisi olla liikaa, kun aikaa siihen tapasi jäädä huomattavasti vähemmän kuin tuo kuukausi… Toinen Reader, why did I marry him! –blogin Ompun haaste on Runohaaste, joka jatkuu 30.6. saakka. Tämän haasteen myötä yritän päästä taas runoista kirjoittamisen makuun.

Tähän kiinnostavat haasteet eivät suinkaan lopu. Haastavaa lukemista -blogista löytyisi monta muutakin haastetta, joihin kovin kutkuttaisi osallistua. Ehkei sata kirjaa tänä vuonna riitäkään mihinkään?