Etelä-Konnevedellä luonnon päivän aattona

Kun edellisen kerran vierailimme Etelä-Konnevedellä, alue oli juuri muuttunut kansallispuistoksi. Kiipesimme silloinkin Kalajanvuorelle, mutta paljon huonompaa reittiä. Se oli kavutessa jyrkempi ja laskeutuminenkin oli työlästä. Nyt polku kulkee järkevämpää reittiä ja ylös pääsee helpommin. Polku seurailee rinnettä loivasti eikä alas tullessakaan tarvitse juuri varoa. Viimeksi polku oli myös vaikea löytää, mutta nyt pysyimme merkityllä polulla helposti. Polkuja oli parannettu ja nousua helpottamaan oli ilmaantunut köysikaide.

Kalajanvuori tarjoaa jylhät maisemat yli havumetsien ja järvien. Yhdeltä sivulta se laskee todella jyrkästi kirkasvetiseen pieneen lampeen. Maisemien lisäksi reitillä pääsee ihastelemaan vanhoja haapoja. Metsä on muutenkin kaunista, paikoin satumaista sammalpeitteineen ja sananjalkoineen. Kalajanvuoren reitti on pituudeltaan 4,6 kilometriä. Se koostuu kuitenkin lähinnä noususta ja laskusta, joten aikaa kiertämiseen kannattaa varata reilusti. Seuraavalla vierailukerralla olisi mukavaa myös testata 14 kilometriä pitkää Kolmen vuoren reittiä.

Monessa kansallispuistossa järjestettiin Suomen luonnon päivänä kuoroesityksiä. Meidän pyörähdyksemme sattui kovin suomalaisesti jo aattopäivään, joten kuoro meni sivu suun. Aatto oli kuitenkin säältään suotuisampi. Sateinen sää ei tosin Jalkaisin-blogin kirjoituksen perusteella ollut lauantainakaan pelottanut luonnonkävijöitä ainakaan Pyhä-Häkissä. Melko kansallishenkisten näkymiensä puolesta Etelä-Konnevesi oli kyllä hyvä valinta luonnon päivän aattoon. Radiossa palatessa soinut Täällä Pohjantähden alla aiheutti jo melkein kansallisromanttisen ähkyn.

Nollaus Nuuksiossa

Korpinkierroksen varrelta löytyi iltapalalle
sopiva näkymä laskevaan aurinkoon.

Kun ensimmäinen kesäloman pätkä alkoi, halusin tyhjentää päästäni työhön ja talven kiireeseen liittyvät tuntemukset. Olin suunnitellut tulevalle viikolle niin paljon tekemistä, että halusin ensin vain rauhoittua. Suuntasin heti työpäivän päätyttyä Nuuksioon ja telttailin samalla ensimmäisen kerran yksin.

Esiin kuluneita juurakoita
Haukankierroksen varrella.

Päivämatka jäi lyhyeksi, sillä saavuin kansallispuistoon vasta illalla. Kävelin Haltialta Haukkalammelle ja vielä vähän matkaa Korpinkierrosta edestakaisin. Palasin kuitenkin Mustalammelle yöksi, Haukkalammen parkkipaikkojen läheisyyteen. Seuraavan päivänä saisin retkeilyseuraa. Parin tunnin talsimisen jälkeen väsytti mukavasti. Unta kuitenkin häiritsi kylmyys ja ilmeisesti Haukanholman telttailualueelle pesiytynyt nuorisoparvi, joka piti kiitettävää melua aina aamuyöhön saakka.

Trangia täytyi pakata mukaan
ihan vain aamukahvin vuoksi.

Aamukahvittelu aurinkoisella kalliolla lammen tummaa pintaa katsellen vei viimeisetkin ajatukset mistään muusta kuin kiven ikuisesta tunnusta ja tavoite oli näin saavutettu. Yksin telttailu ei tuntunut erityisen jännittävältä, Nuuksiossa kun oli kauniina perjantai-iltana liikkeellä moni muukin. Myös Mustalammella yöpyi useampi telttailija. 

Nuuksioon pääsee Helsingin keskustasta noin 1,5 tunnissa Espoon keskuksen kautta.

Sunnuntaikävely Sipoonkorvessa

Sipoonkorpi on pienen pieni kansallispuisto, johon pääsee bussilla ihan yhtä helposti kuin Nuuksioon. Vanhasta kalkkilouhoksesta nimensä saaneen reitin alkuun vei vieläpä samankaltainen hiekkatie. 35 minuuttia Helsingin keskustasta linjalla 717A ja olin jo melkein perillä. Sipoonkorven reitit ovat toki Nuuksiota paljon lyhyempiä (pisin viitisen kilometriä) eikä luonto ole niin monipuolista. Leppoisan sunnuntairetken puiston eteläosassa sai kuitenkin aikaan.

Matkalla polun alkuun pelästytin jäniksen. Se pyöri tienvieren hiekkatörmää pallona alas ja pinkaisi sitten pölypilven keskeltä takaisin metsään. Käki kukkui ja aamunkostean hiekkatien tuoksu toi mieleen lapsuuden. Polku vei metsän varjoon. Se ohitti uurteisia kallioita, joista on joskus louhittu kalkkia. Högbergetille, reitin korkeimmalle kohdalle, päästessä oli jo kuuma.

Kalkkiruukinpolkua kunnostetaan.
Osin todella leveä ja  hyväkuntoinen sorapolku
vaihtui välillä vaikeakulkuisiin nousuihin.

Korkealta kalliolta näkyi pitkälle. Syksyllä, ilman lehvästöä, näky on varmasti upea. Luotan luontoon.fi:n arvioon siitä, että sieltä näkemäni nosturi sijaitsee Vuosaaren satamassa. Ilmansuuntakin saattoi mahdollisesti olla oikea…

Joku laitoskin sieltä näkyi.

Högbergetiltä en löytänyt enää polkua. Puihin oli kiinnitetty punaisia metsähallituksen

nauhoja ja arvelin niiden johtavan ainakin jonnekin. Eivät tietysti johtaneet sinne minne halusin. Onneksi vastaan tuli sunnuntaisuunnistajajoukkio, joka vakuutti että olen melkein pelastettu. Loput retkestä menikin sitten maantietä pitkin. Alueen maaseutu oli kuitenkin alkukesän loistossaan melkeinpä kauniimpaa kuin ajoittain korpinen metsä.

Huippu se on pienempikin huippu.

Blogia nimetessäni ajattelin kirjaavani ylös paitsi lukukokemukset myös reissut. Aloitin syksyllä kuitenkin blogin ohella kolme muuta uutta harrastusta ja talven reissusaldoksi on kertynyt pyöreät nolla. Gradukaan ei kumma kyllä tämän talven kuluessa valmistunut. Nyt on kuitenkin kesä ja reissunteon helppous tarkoittaa toivottavasti lisää rinkka-aiheisia kirjoituksia. Tässä on kesän ensimmäinen pieni retkikertomus.