Teoksen inspiraationa on yksi taru vanhasta walesilaisesta Mabinogion-kokoelmasta. Kokoelma on peräisin keskiajalta ja kirjoitettu alun perin kymrin kielellä. Se kokoaa yhteen aiemmin vain suullisena esitettyjä tarinoita. Tarinat ovat osittain samoja, joita esimerkiksi kuningas Arthurista on kerrottu muissa lähteissä. Onkin epäselvää, kenen tarinat ovat alkuperäisiä. Joka tapauksessa kokoelma on tärkeä dokumentti walesilaisesta suullisesta tarinaperinteestä. Walesilaiskustantaja Seren on pyytänyt nykykirjailijoita muokkaamaan Mabinogionin tarinoita uuteen uskoon. Yksi näistä teoksista - Bird, Blood, Snow - ottaa käsittelyyn legendan Peredurista, Arthurin ihailijasta, joka päätyy matkoillaan kylvämään ympärilleen väkivaltaa. On arveltu, että Peredur olisi version Chrétien de Troyesin Percivalista. Jones tuntuu kallistuvan samalle kannalle, sillä jälkisanoissa hän kirjoittaa Peredurin tarinan tuntuvan keskeneräiseltä. Se on kuin kokoelma muodissa olevia teemoja ja käänteitä. Saman keskeneräisyyden tunnun Jones on jättänyt omaan versioonsa. Kirjassa on monia kertojia, poliisin tapauskertomuksia, sairaskertomuksia ja lehtijuttuja. Lukija tehköön omat päätelmänsä.
Nyky-Peredur on nuori poika rikkinäisestä perheestä. Hänen isänsä onneton nimi Ap Efrog kääntyy muiden lasten suussa haukkumanimeksi ape frog (apinasammakko). Poika huikkaa yksitoistavuotiaana (mikäpä muu luku voisi tulla kyseeseen kun ollaan tarustossa) heipat äidilleen ja kuulee väärin tämän neuvot. Niiden perusteella hän lähtee etsimään Arthuria, hyvin tietoisena vanhoista taruista. Niinpä hän ei ylläty, kun matkalle sattuu ruokaa tarjoava kaunis tyttö tai ensimmäinen pahantekijä, jonka silmään Peredur taruja noudattaen tuikkaa kepin. Tästä alkaa verinen matka, Arthurin etsintä, jossa Peredur mielessään oikeuttaa kammottavia tekoja omaan tarinaansa sopivina.
Bird, Blood, Snow on tarina hulluudesta ja onnettomasta lapsuudesta. Se on myös tarina väkivallasta ja tarinoiden voimasta. Vanhat tarut ovat usein äärimmäisen väkivaltaisia. On kiinnostavaa lukea tuollaisesta väkivallasta, kun se on siirretty nykykontekstiin ja vaikuttaa sen vuoksi täysin ylimitoitetulta ja väärältä ja mielenvikaiselta. Cynan Jonesin tapa kirjoittaa sopii erinomaisesti ohjaamaan lukijan huomiota yksityiskohtiin, jotka tekevät tarinasta satuttavan, jotka saavat väkivallan tuntumaan. Samaan aikaan, kun lukija säälii Peredur-poikaa, kammoaa hän tämän väkivaltaisuutta. Vaikka Jones kirjoittaa erittäin graafisesti väkivallasta, ei hän kuitenkaan mässäile sillä. Kaikki tarinan vivahteet ovat vain olemassa samaan aikaan, oli sitten kyse silmään tuikatusta kepistä tai saman kohtauksen kokon ympärillä naukkailevien lasten keskinäisestä nokkimisjärjestyksestä. Jones osaa poimia juuri ne asiat, jotka saavat lukijan ymmärtämään kohtausten monia vivahteita.
Helmet-haasteeseen sijoitan tämän kirjan kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa.
Cynan Jones: Bird, Blood, Snow (Seren Books, 2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti