sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Lindgren&Löytty: Sinfoniaanisin terveisin - Kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan

Ennen joulua poimin kirjaston aulassa olevalta pöydältä kauniisti käärityn kirjalahjapaketin lainaan. Paketin päällä oli vain vihje kirjan sisällöstä. Arvelin päätyväni lukemaan jonkun arvostetun säveltäjän kirjeenvaihtoa. Kirjeistä oli tosiaan kyse, muttei sittenkään mistään pölyntuoksuisesta pergamenttimeiningistä. Sinfoniaanisin terveisin koostuu kahden ammattikirjoittajan välisestä kirjeenvaihdosta. Sen alkusysäyksenä on klassista musiikkia tuntemattoman (ja arvostamattoman) keski-ikäisen miehen kyllästyminen rock-musiikkiin. Siitä lähtee asiantuntijan ja aloittelijan vuoropuhelu, jossa jälkimmäinen yrittää opetella kuuntelemaan klassista. Lindgrenin tarkka ja rauhallinen kirjoitustyyli verrattuna Löytyn rouheampaan ilmaisuun muodostaa mainion yhdistelmän, josta ei puutu myöskään eripuraisuutta ja toisen haastamista. Jopa pientä loukkaantumista on ajoittain havaittavissa. Kirjassa klassinen musiikki pääsee siis eläväiseen käsittelyyn ja ristiriidat vain saavat lukijankin miettimään omaa kantaansa niiden aiheuttajiin.

Yksi tällainen ristiriita oli esimerkiksi opettajan rooliin asettuvan Lindgrenin tylsien asioiden puolustus. Hän ihmettelee, miksi vanhemmat eivät laittaisi lasta tekemään myös vähemmän kivoja asioita, kuten soittotunteja, kun ne ovat niin selvästi lapselle hyväksi. Tämä näkemys törmäsi Löytyn omiin pakon leimaamiin lapsuuden musiikkituntikokemuksiin. Ne kuulostivat jokseenkin samalta kuin omat lyhyeen loppuneet pianotuntini. Lindgren taas taitaa olla aivan oikeassa huomauttaessaan, että musiikki on lähtökohtaisesti sosiaalista. Niinpä yksinäiset soittotunnit häviävät musiikkiopistolle ja lapsen jättäminen yksin soittoharjoitustensa pariin tappaa innostuksen tehokkaasti.




Yhteinen sointikin löytyy kirjoittajilla usein. Minna on otettu Ollin innokkuudesta ja onnistumisista. Olli taas korjaa käsityksiään klassisesta musiikista ja sitä ympäröivistä kliseistä. Vaikka olen itse käynyt useinkin kuuntelemassa klassisen musiikin live-esityksiä, tunnistan kyllä oppilaan epävarmuuden kyseisen taidemuodon edessä. Jopa musiikkiluokalla oppi ajattelemaan, että on yksi tapa olla musikaalinen. On joko hyvä laulamaan tai sitten ei ole. Ennakkoluulo klassiseen musiikkiin on mielestäni samaa perua. Se käsitetään musiikiksi, jota on ymmärrettävä, josta on tiedettävä jotakin. Sitä ei ole tarkoitettu nautittavaksi ennen kuin siitä osaa nauttia tietäväisenä ja oikein. Tämän typerän ajatuksen vuoksi tämä kirjeteos oli erinomainen herätys. Klassisestakin musiikista voi nauttia myös omilla ehdoillaan. Toisaalta asiantuntija tarjoilee teoksessa myös paljon helposti lähestyttävää tietoa. Hän selittää oopperalaulutyylin syntyä sillä, että laulajien oli kuuluttava orkesterin pauhun yli. Toisaalla käsitellään tempoa ja sitä, kuinka kappaleen kesto on yksi tapa arvioida sitä. Eri tulkinnat kun vanuttavat ja kiihdyttelevät kappaleita eri tavoin.

Oma Spotifyn tarjoama tuntumani on se, että asiantuntija onnistuu teoksessa ohjaamaan oppilaansa juuri oikeiden esitysten pariin. Esimerkiksi alun kehotus verrata kevyen musiikin bassolinjoja Pachebelin Kaanoniin antoi itselleni samanlaisen oivalluksen kuin Ollillekin. Toisaalta Ollin tokaisu ”Haluaisin kovasti oppia jammailemaan klassisen tahdissa.” saa minultakin kannatusta. Tosin en kaipaa rytmisyyttä (joka kirjassa aiheuttaa kiivasta keskustelua), koenpa vaan klassisenkin musiikin sen verran kehollisesti, että konsertissa on vaikeahkoa vain istua paikallaan rauhallisesti sitä kuuntelemassa. Tätä kehollista musiikkikokemusta on aina ollut vaikea yhdistää kaavamaiselta tuntuvaan musiikin teoriaan (reputinkin kouluaikoina jo musiikin teorian ensimmäisen kokeen 1/3:n). Sitä hienommalta tuntuu lukea Minnan purkua Sibeliuksen kolmannen sinfonian keskimmäisestä osasta. Siihen johtaa Ollin kysymys ”Osaisitko millään selittää minulle, miksi siinä on sellainen ihme kohta keskivaiheilla?” Minna osaa ja avaa minullekin kokonaisen sinfonian aivan uudella tavalla kuunneltavaksi. Minäkin päätän ottaa käyttööni Minnan kehotuksen kuunnella yhtä teosta monen tulkinnan kautta.


Voisin kirjoittaa tästä kirjekurssista vaikka kuinka pitkään, mutta taidan lopetella jo ylipitkän tekstini kiitoksiin toisaalta kirjastossa kirjan pakanneelle henkilölle että kirjekavereille. He ohjasivat minutkin pitkästä aikaa klassisen pariin ja kuuntelenkin tätä kirjoittaessani Sibeliuksen viulukonserttia (yhtä niistä kappaleista, joita Minna teoksessa oppilaalleen suosittelee). Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Minna Lindgren&Olli Löytty: Sinfoniaanisin terveisin - Kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan (Teos, 2014)

tiistai 2. tammikuuta 2018

Runohaaste 2017

Olen tänä vuonna lukenut haasteen myötä enemmän runoja kuin koskaan. Olen myös varma siitä, että runot jäävät nyt lukupinoihin. Sen sijaan niistä kirjoittamiseen en ole löytänyt tyydyttävää tapaa. Se olkoon ensi vuoden haasteena. Luin tänä vuonna 10 runokokoelmaa. Näistä vain seitsemän oli peräisin suomalaisilta runoilijoilta ja sopii näin haasteen sääntöihin (jotka siis unohdin iloisesti vuoden kuluessa). Sanoisin kuitenkin, että haaste onnistui erinomaisesti runoinnostuksen sytyttämisessä ja on suoraan syypää myös brittiläisten runoilijoiden lukemiseen.




Aloitin haasteen helmikuussa saamelaisten kansallispäivänä, koska satuin löytämään kirjastosta saamelaisrunojen antologian. Luin vuoden aikana toisenkin saamelaisrunoilijan teoksen. Suomalaista klassikkoa edusti Sirkka Turkka. Hänen kokoelmansa löi ällikällä. Myös Ilpo Tiihonen kuulunee vanhempaan suomalaiseen runoilijakaartiin. Uudempaa runoa edustivat Erämaja ja Kosola. Ensin mainitulta kuuntelin myös erinomaisen runoäänikirjan. Lisäsin listan päätteeksi myös brittiläiset kokoelmat. Nimenomaan suomalaista runoa tuli kuitenkin luettua yhteensä 7 kokoelman verran. Kiitos kovasti haasteesta blogiin Reader, why did I marry him?

Luetut runot:

En laske, en koskaan (toim. Kaija Anttonen) (linkki)
Inger-Mari Aikio-Arianaick: Maailmalta tähän (linkki)
Anja Erämaja: Laulajan paperit (linkki)
Anja Erämaja: Kuuluuko tämä teille (linkki)
Ilpo Tiihonen: Jumalan sumu (linkki)
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu (linkki)
Sirkka Turkka: Niin kovaa se tuuli löi (linkki)

Gillian Clarke: A Recipe for Water (linkki)
Ashley, Pilkington, Massiah: HELL-P ME (linkki)


Dylan Thomas: Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan (linkki)







maanantai 1. tammikuuta 2018

Lukuvuosi 2017

Lukuvuoteni 2017 on ollut vaihteleva. Siihen on kuulunut löytöjä ja pettymyksiä, runsaan lukemisen aikoja ja toisaalta marraskuu, jolloin en blogannut yhtä ainoaa tekstiä. Vuoden alussa mahtipontisesti julistamani sadan kirjan raja ei rikkoutunut lähellekään, mutta bloggaamattomien kirjojen ja runokokoelmien myötä saldo kipuaa kuitenkin reiluun 60 luettuun teokseen.

Yksi iloisimpia yllätyksiä vuoden varrella oli Tiina Raevaaran FB-sivuillaan jakama linkki blogiini. Tuo teksti onkin ylivoimaisesti luetuin oman bloggaushistoriani aikana. Kyseessä oli Raevaaran vanhempi novellikokoelma. Myös muutama uusi lukija ilahdutti kovasti (he ovat tainneet kuitenkin löytää blogiin haastekoontien linkitysten kautta). Osallistuminen blogien yhteisiin tapahtumiin, eli lukumaratoneihin ja haasteisiin on tänäkin vuonna ollut hauskaa ja palkitsevaa. Kirjatapahtumista osallistuin HelsinkiLitiin ja Helsingin kirjamessuille. Antoisin kirjatapahtuma oli kuitenkin Hayn kirjallisuusfestivaali Walesissa kesäkuussa. Viihdyin tapahtumassa erinomaisesti ja toivon kovasti pääseväni sinne vielä uudemmankin kerran.

Olen yrittänyt aloittaa lukemisen myös Goodreadsissa, mutta sivusto ei oikein ole löytänyt paikkaansa lukevassa elämässäni. Kokeilen sivustoa varovasti varmaan vielä ensi vuonna, ehkäpä se nyt kaappaa matkaansa? Seuraavalle vuodelle olen asettanut ensimmäistä kertaa myös TBR-tavoitelistan.




Luetut kirjat

Bloggauksia kertyi yhteensä 40 romaanista, tietokirjasta, novellikokoelmasta ja sarjakuvasta. Runohaasteen koonti tulee myöhemmin, eikä runokokoelmia ole alla olevissa tilastoissa mukana. Myöskään irtonovelleja en laskenut mukaan, ainoastaan kokonaan luetut kokoelmat. Tässä muutama luku:

5 sarjakuvaa
4 tietokirjaa
10 kotimaista
11 englanniksi
19 käännöskirjaa
17 naisen kirjoittamaa sekä 1, jossa toinen kirjoittajista on nainen
22 miehen tai miesten kirjoittamaa kirjaa
15 kirjassa on spekulatiivisia elementtejä ja lisäksi 1 käsittelee scifi- ja fantasiakirjallisuutta
4 kirjaa on Euroopan ja Yhdysvaltojen/Kanadan ulkopuolelta

Luin myös esimerkiksi Harry Potter-sarjan uusiksi ja joulun Connie Willis oli myöskin jo entuudestaan tuttu. Olen blogannut tähän saakka lähinnä uusista luetuista ja nämäkin jäivät blogista uupumaan. Wales on pysynyt kiinnostavana, sillä siihen liittyviä tai sieltä kotoisin olevien kirjailijoiden kirjoittamia teoksia on tullut luettua viisi, joista kaksi oli runokirjoja.
Hienoja lukuhetkiä on monta. Anu Kaajan novellikokoelma on suosikkilistalla, samoin Paul Beattyn The Sellout, Binet, Rushdie, Saunders, Spark… Hyvä on ollut tämä lukuvuosi! Kesken jäivät esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla (tähän palaan kyllä vielä) ja Satu Lidmanin tietokirja Häpeä!



Haasteet

Vuosi 2017 käynnistyi reippaasti. Haalin haasteita ja luin innokkaasti uudenlaisia teoksia, kuten novellikokoelmia ja aiempaa runsaammin kotimaista kirjallisuutta. Tammikuun klassikkohaasteeseen osallistuin Salman Rushdien Keskiyön lapsilla. Myös keväällä erääntynyt feministinen lukuhaaste sekä novellihaaste sujuivat hyvin. Sitten alkusyksystä lukeminen alkoi tahmimaan. Marraskuussa en kirjoittanut blogiin yhtäkään tekstiä. Joulukuussa sitten sisuunnuin ja kirjoitin jotakin joka päivä jouluaattoon saakka. Se oli oikea päätös, sillä nyt kirjoittaminen tuntuu taas mukavalta ja sujuvalta.

Kolme haastetta jäi vuoden aikana vähälle huomiolle. Adventures in Down Under and Beyond –haasteeseen luin lopulta vain yhden kirjan ja senkin vuoden 2016 puolella. Muuttoliikkeessä-haaste jäi kokonaan huomiotta. Myös kesän klassikkohaaste jäi suorittamatta, sillä Täällä Pohjantähden alla on edelleen kesken. Suomi(ko)100 –haasteeseen sain sentään yhden tekstin kirjoitettua. Vaikka haasteet eivät aivan onnistuneet, olen silti jo ilmoittautunut Novellihaasteeseen, joka alkoi jo tämän vuoden puolella, sekä Sarjakuvahaasteeseen.

Helmet-haasteessa sain täytettyä 26 kohtaa. En missään vaiheessa lukenut haastetta silmällä pitäen, joten olen aivan tyytyväinen tähän tulokseen. Luetut 26 kirjaa sattuivat sopimaan haasteeseen. Olen käyttänyt vain yhden kirjan kahteen haasteeseen, jolloin esimerkiksi novellit ja runot ovat jääneet pois Helmet-listalta. Runohaasteen koonnin julkaisen lähipäivinä.





Rinkka ja nojatuoli toivottaa iloista ja onnellista uutta vuotta 2018!