Sipoonkorpi on pienen pieni kansallispuisto, johon pääsee
bussilla ihan yhtä helposti kuin Nuuksioon. Vanhasta kalkkilouhoksesta nimensä
saaneen reitin alkuun vei vieläpä samankaltainen hiekkatie. 35 minuuttia
Helsingin keskustasta linjalla 717A ja olin jo melkein perillä. Sipoonkorven
reitit ovat toki Nuuksiota paljon lyhyempiä (pisin viitisen kilometriä) eikä
luonto ole niin monipuolista. Leppoisan sunnuntairetken puiston eteläosassa sai
kuitenkin aikaan.
Matkalla polun alkuun pelästytin jäniksen. Se pyöri
tienvieren hiekkatörmää pallona alas ja pinkaisi sitten pölypilven keskeltä takaisin
metsään. Käki kukkui ja aamunkostean hiekkatien tuoksu toi mieleen lapsuuden. Polku vei metsän
varjoon. Se ohitti uurteisia kallioita, joista on joskus louhittu kalkkia. Högbergetille, reitin korkeimmalle kohdalle, päästessä oli jo kuuma.
Kalkkiruukinpolkua kunnostetaan. Osin todella leveä ja hyväkuntoinen sorapolku vaihtui välillä vaikeakulkuisiin nousuihin. |
Korkealta kalliolta näkyi pitkälle. Syksyllä, ilman lehvästöä,
näky on varmasti upea. Luotan luontoon.fi:n arvioon siitä, että sieltä näkemäni
nosturi sijaitsee Vuosaaren satamassa. Ilmansuuntakin saattoi mahdollisesti
olla oikea…
Joku laitoskin sieltä näkyi. |
Högbergetiltä en löytänyt enää polkua. Puihin oli kiinnitetty punaisia metsähallituksen
nauhoja ja arvelin niiden johtavan
ainakin jonnekin. Eivät tietysti johtaneet sinne minne halusin. Onneksi vastaan
tuli sunnuntaisuunnistajajoukkio, joka vakuutti että olen melkein pelastettu.
Loput retkestä menikin sitten maantietä pitkin. Alueen maaseutu oli kuitenkin alkukesän
loistossaan melkeinpä kauniimpaa kuin ajoittain korpinen metsä.Huippu se on pienempikin huippu. |
Blogia nimetessäni ajattelin kirjaavani ylös paitsi
lukukokemukset myös reissut. Aloitin syksyllä kuitenkin blogin ohella kolme
muuta uutta harrastusta ja talven reissusaldoksi on kertynyt pyöreät nolla.
Gradukaan ei kumma kyllä tämän talven kuluessa valmistunut. Nyt on kuitenkin
kesä ja reissunteon helppous tarkoittaa toivottavasti lisää rinkka-aiheisia
kirjoituksia. Tässä on kesän ensimmäinen pieni retkikertomus.
Kauniit näkymät! Erityisesti tykkään kivikasasta :) Jostain syystä olen varsin ihastunut kiviläjiin ja kiviin.
VastaaPoistaNoissa huipuissa vaan on sitä jotakin :) Tuosta kivikasasta tulee kyllä sellainen olo, että on saavuttanut jotakin. Vaikka vähän pienempi mäki olikin kyseessä.
VastaaPoistaHuipuilla on tilaa hengittää ja iloita omasta saavutuksesta sekä niiltä näkee kauas. Dag Hammarskjöldin sanoin:"Never measure the height of a mountain until you have reached the top. Then you will see how low it was." Pätee yleisemminkin elämässä. Hauska nimi blogillasi, ei kuin rinkka pykälään ja menoksi:)
VastaaPoistaKiitos :) Kesällä tuleekin taas enemmän retkeiltyä, ehkä myös kiivettyä niitä etukäteen turhankin korkeilta näyttäviä kukkuloita.
Poista