Sudenveressä kerrotaan kahden maailman kohtaamisesta. Hanna
on jättänyt sukunsa taakseen ja vaihtanut nimensä Vargaksi. Turvapaikkaa etsivä
sukulaispoika Rasmus pakottaa Vargan kuitenkin kohtaamaan menneen. Varga on
ihmissusi. Hän on paennut Lauman johtajan Martan vaikutuspiiristä ja elättää
itsensä taiteilijana. Marraskuu on Vargan rakastettu, joka ei tiedä mitään
Laumasta, vaan kipuilee parisuhteessa tietäessään toisen salaavan asioita.
Rasmus on epämuotoinen, ei aivan susi eikä ihminen. Hän pistää tarinan
liikkeelle. Kertojanäänet kuuluvat kuitenkin Vargalle, Martalle ja
Marraskuulle.
Martan osuudet ovat ikään kuin taustoitusta tai historiikki.
Niissä selvitetään Lauman kokemia vaikeuksia ja toisaalta sen sisäisiä
jännitteitä. Toiset suvun jäsenistä ovat valinneet elämän sutena ja toiset
ihmisenä. Martta kulkee molempina ja pystyy näin pitämään huolta sekä sutena
elävistä että ihmisistä. Aiempien sukupolvien kohdalla epämuotoisten kohtalona on
ollut kuolema, usein luonnollisestikin. Rasmus on poikkeus. Martan yrityksistä
huolimatta hän ei suostu kohtaloonsa sutena, joka ei kuitenkaan kuulu
susienkaan joukkoon.
Martan pitkiä linjoja piirtelevän tarinan rinnalla oli
hieman vaikeaa toisinaan siirtyä Marraskuun kerrontaan, jossa liikutaan
jonkinlaisessa new age-pakanuuden maailmassa. Myös rakastavaisten yhteiset
kohtaukset ovat kovin arkisia verrattuna kertomukseen ihmisten maailmassa
pärjäämään pyrkivään ihmissusisukuun. Tarina vei mukanaan vasta, kun nämä
maailmat yhdistettiin. Toisaalta tarinan vahvuus on juuri sen arkisuudessa. Tämä
ei ole mikään myyttinen kertomus, jossa taruolennot heräävät henkiin. Ihmissudet
pilkkovat puita, käyvät koulussa ja ostavat kahvilasta täytetyn patongin.
Tärkeimmäksi teemaksi nousee erilaisuus ja pelkojen
voittaminen. Vargan, Marraskuun ja Rasmuksen tarina oli erikoinen ja
kiinnostava. He määrittelevät oman maailmansa ääriviivat. Martan kertomista
kohtaloista olisi kuitenkin saanut vaikka omat kirjansa. Ne jäivät
pintapuolisiksi ja siksi tylsiksi. Kokonaisuudessaan en kuitenkaan voi kuin
ihastella Kangasvuon uskottavasti kerrottua
rinnakkaistodellisuutta.
Jenny Kangasvuo:
Sudenveri (Teos, 2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti