Teemestarin kirjassa kerrotaan karusta maailmasta. Napajäätiköt ovat sulaneet
ja nousevat merenpinnat ahmineet mantereita. Ihmiset ovat asettuneet uusille
seuduille. Vesi on loppumassa ja käyttövesi puhdistetaan merestä. Valtaa
käyttää armeija, joka rankaisee ankarasti vesirikoksista. Teemestarin
vesikiintiö on suurempi kuin muilla. Onko hänen puutarhansa silti hieman liian
kukoistava ja teensä epäilyttävän hyvänmakuista?
Noria opettelee isänsä, teemestarin, ammattia ja samalla
veden luonnetta. Hän törmää tietoon, joka voisi järkyttää armeijan diktatuurin
perustaa. On päätettävä, käykö järjestelmää vastaan vai pakeneeko tietoa. Samaan
aikaan muualta kantautuu tietoja levottomuuksista ja armeija kiristää otettaan
kylästä. Lyyristen veden olemusta pohtivien jaksojen välillä näytetään kuinka
vastarinnan mahdollisuus nitistetään alkuunsa. Kyläläisten vesikiintiö pienenee
ja vesirikoksesta epäiltyihin taloihin maalattuun siniseen ympyrään ei
uskalleta edes katsoa.
Pidin kovasti päähenkilöstä. Hän ei ole sinisilmäinen vaikka
onkin nuori ja omassa ympäristössään etuoikeutettu. Samoin muut hahmot ovat
uskottavia. Hiljainen alistuminen ja toisaalta valtaan tarttuminen, kun siihen
on mahdollisuus, kerrotaan uskottavasti. Toisaalla ajatus siitä, että Suomessa
ei olisi vettä, iskee jonnekin oman turvallisuudentunteen ytimeen. Hyytävän
tarinasta tekeekin osittain se, että se sijoitetaan Kuusamosta pohjoiseen.
Päähenkilöt käyvät tuntureilla. Siellä ei kuitenkaan virtaa kirkas ja
herkullinen vuoristopuron vesi. Jossakin vesi kuitenkin tässäkin tarinassa
virtaa. Kaikki muuttuu ja kallioon voi hitaasti uurtua uusi uoma.
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos, 2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti