Ensin tuntuu, ettei Marianna Kurton esikoisen runoista saa otetta. Tutun ja oudon
sekamelska vaivaa päätä, on melkein surrealistinen. Ollaan meren ja kiven
kaupungissa, sitten matkalla, rannoilla ja taivaalla. Aina on vähän
suhteetonta. Kuu on maan lavuaarin tulppa ja matkalaukku on täytetty hiekalla. Kokoelman
nimi Eksyneitten valtakunta kuvaa
teemoja hienosti. Runoissa kuljetaan toisten ohi. Aika kuluu eikä mitään
tapahdu. Teemallisesti kokoelma on tyydyttävän yhtenäinen ja yksittäiseen runoon saattaa löytyä avain toisilta sivuilta.
”Unohdan aina meret. Maatkin unohdan, mutta katson ne salaa
kun olet toisaalla. Meret ovat isoja, niitä ei voi katsoa salaa.” (runosta
Mille rannalle lähdit)
Ihastuin myös hypnoottiseen runoon Kerran oli
hiekkaa. Unimaiset vaihdot kaappaavat mukaansa ja
pakottavat hyväksymään yhtäkkisen siirtymän hiekasta ja pyramideista
baarijonoon. Ensin tulee tunnelma, hieman todellisuudesta
irtautunut. Sieltä joutuu suunnistamaan takaisin tunnistettavaan. Toisten
runojen kohdalla se käy vasta monen lukemisen jälkeen. Kokoelma on siis
tavallaan haastava, joskin jotkut runoista jäävät lopulta etäisiksi eikä
tunnelma kanna aivan kaikissa runoissa. Pidin tästä kuitenkin kovasti ja etsin varmasti käsiini
myös Kurton muut neljä kokoelmaa.
Marianna Kurtto: Eksyneitten valtakunta (WSOY 2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti