Le Guin: Toinen tuuli

Toinen tuuli päättää hienosti Maameren tarinat. Vanhentuneen Varpushaukan ovelle ilmestyy taikuri Leppä. Hän pyytää apua, koska joutuu nukkuessaan sille muurille, joka erottaa elävien ja kuolleiden maailmat toisistaan. Varpushaukka on alkutrilogiassa käynyt siellä, tuonen muurilla, muttei ole enää maagi. Leppä päätyy matkaamaan pääkaupunkiin, kuningas Lebannenin luo. Käy ilmi, että totuttu maailmanjärjestys ei ehkä olekaan tasapainossa. Jonkin on muututtava.

Pääosassa ovat edellisten osien Varpushaukka ja Tenar, kuningas Lebannenkin. Mikä tärkeintä, mukana ovat myös Tehanu ja lohikäärmeet. Tarina maailman korjaamisesta on eeppinen, mutta vuoristomökillään Varpushaukka kastelee kaalejaan ja toivoo vain vaimonsa palaavan seurakseen kotiin. Kissanpoika pitää kuolleiden armeijan aloillaan ja heidät elävien maailmasta erottava muuri on purettava tai kasattava kiven ja laastin avulla. Maameren taikuus on yhtä lailla lohikäärmeitä kuin rikkoutuneen lautasen korjaamista.

Ja ne lohikäärmeet! Vanha rajanveto niiden ja ihmisten maailman välillä joutuu uudelleen arvioitavaksi, kun lohikäärmeet palaavat peltoja ja kyliä polttaen. Maailman tasapaino tosiaan järkkyy ja sillä on jotakin tekemistä niin kuolleiden maailman kuin lohikäärmeidenkin kanssa. Jo Maameren tarinoiden aikaan legendaksi muuttunut historia palaa elävänä. Ja Tehanu joutuu tekemään valitsemaan, mihin maailmaan haluaa kuulua. Pidin tästäkin paluusta Maamerelle. Toinen tuuli järkyttää edellisistä tarinoista tuttua Maameren järjestystä kuitenkin niin kovin, ettei jatko tunnu todennäköiseltä.  

Ursula K. Le Guin: Toinen tuuli (WSOY, 2001)