tiistai 23. helmikuuta 2016

Joulutunnelmaa Kiekkomaailman tyyliin



The path to wisdom does, in fact, begin with a single step. Where people go wrong is in ignoring all the thousands of other steps that come after it.

Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaaneja on hyllyssäni vino pino. Vino se on lähinnä siksi, että kaikki kirjat ovat hiirenkorville taivuteltuja ja käytössä pörhistyneitä pokkareita. Tartun teoksiin, kun kaipaan kevyttä ja salaviisasta naurua. Pratchett vääntelee kieltä kekseliäästi, mutta ennen kaikkea hän leikkii stereotypioilla. Lukija nauraa väliin omille stereotypioilleen ja sille, kuinka Kiekkomaailmassa asiat tuppaavat tapahtumaan niin kuin tarinoissa. Palavista vankkureista pyörii pois se yksi rengas ja lasten sänkyjen alla vaanivia mörköjä vastaan on paras käydä hiilihangolla.

Hogfather on jäänyt minulta (muistaakseni) aiemmin lukematta. Tämä Karjupukiksi suomennettu hahmo on Kiekkomaailman vastine joulupukille. Hänen vankkuriensa edessä vain on karjuja porojen sijaan.Tässä maailmassa myytit ovat antropomorfisia henkilöitymiä, todellisia hahmoja. Hogfather vaan on haipumassa olemattomuuteen, josta se on tuotava takaisin kasvattamalla myyttiin uskovien määrää. Siis jakamalla lahjoja maailman lapsille. Tehtävään tarttuu Kuolema, toinen myyttinen hahmo Kiekkomaailman todellisuudessa. Tapahtumiin sekaantuvat myös sekopäinen salamurhaaja, Näkymättömän yliopiston velhot ja Susan, Kuoleman lapsenlapsi, joka haluaisi kovasti unohtaa kyseisen seikan.

Kiekkomaailman tarinat ovat aina vauhdikkaita. Niiden hahmot jäävät mieleen paremmin kuin tarinat itse. Sikäli ne kestävät uusia lukukertoja erinomaisesti. Kirjojen suurin heikkous on mielestäni se, että ne jäävät joskus käsittelemiensä stereotypioiden vangeiksi. Kaikesta karnevalistisesta ilottelusta ja terävistä havainnoista huolimatta ne eivät aina onnistu kyseenalaistamaan lukijan odotuksia. Ehkä se on väistämätöntä. Leikkiäkseen stereotypioilla ja odotuksilla, on nämä hyväksyttävä ensin olemassa olevina asioina.

Hogfather oli nopeasti luettu, melko kokonainen tarina (vain pari junnaavaa hetkeä kerronnassa). Koska Kiekkomaailma on yleensä myös melkoinen sitaattigeneraattori, oli tekstiin otettava siihen sinänsä sitomattomia lainauksia. Käyn tällä kirjalla talvihaasteen jouluosion kimppuun. Pahoittelut epäsesonkisesta julkaisuajankohdasta.

She made a point of taking the children, every day, somewhere where they could meet others of the same age. If they got the hang of the playground she thought, adult life would hold no fears. Besides it was nice to hear the voices of little children at play, provided you took care to be far enough away not to hear what they were actually saying.


Terry Pratchett: Hogfather (Corgi, 1997)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti