Jää

Suomalainen kirjallisuus on tehnyt vuoden verran tuloaan kirjapinoihini. Aiemmin se on ollut siellä poikkeus. Myös paljon huomiota herättäneet kirjat ovat jääneet lukematta, niiden joukossa tämä Finlandia-voittaja. Onneksi se päätyi vihdoin lukulistalle.

Jää kertoo saaristoon saapuvasta uudesta pastorista. Se seuraa pastorin perheen asettumista luodoille ja mukautumista paikallisiin oloihin ja yhteisöön. Sotien jälkeen rakennetaan uudestaan tulevaisuutta ja yritetään jättää sotakokemukset menneeseen. On niukkaa eikä Ahvenanmaa ole ensimmäisenä listalla kun kauppoihin lähetetään tavaraa myytäväksi. Heinää saadaan karuilta saarilta vain juuri ja juuri lehmien elättämiseksi talven yli ja moottoriveneen hankinta on nuorelle perheelle vain kaukainen haave.

Pastori on kuitenkin innokas sopeutumaan ja oppii välittämään seurakuntalaisistaan näiden omilla ehdoilla. Kirkossa lauletaan täydestä sielusta eikä pappi pahastu tyhjää kirkkoa, kun väki pääsiäisen tienoolla on kiinni työssä. Meri määrittää elämää ja pastori oppii, että vanhat uskomukset istuvat yhä tiukassa.

”Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä.”

En varmasti olisi lukenut tätä, jos kyseessä ei olisi Finlandia-voittaja. Aihe ei juuri kiinnosta ja kerran tarina hieman juuttuukin seurakuntaelämän pohdintaan. Teos on kuitenkin upeasti kirjoitettu ja sitä lukee jo tunnelman takia. Meri kasvaa myyttisiin mittoihin. Henkilötkin tulevat läheisiksi tarinan edetessä. Lämmin yhteisö kutsuu kahvin ja voileipien äärelle samalla kun sade hukuttaa matalat luodot alleen ja häivyttää meren rajan.

Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos & Schildts & Söderströms, 2012)