Witch Week kuuluu
Wynne Jonesin Chrestomanci-sarjaan. Tässä osassa ollaan sisäoppilaitoksessa ja
heti alussa selviää, ettei noituus ole siellä sallittua. Tämä on tietysti ongelma niille
lapsille, joiden taikavoimat alkavat vasta paljastumaan heille itselleenkin. Koulu
ei suvaitse noitia, mutta niinpä heitä vainotaan tässä yhteiskunnassa
muutenkin. Larwood House on koti monelle orvolle, jonka vanhemmat ovat kokeneet karun kohtalon roviolla. Magian esiintymisen todennäköisyys näissä noitien jälkeläisissä on tietysti suuri.
Herra Crossleyn löytämässä väitetään, että luokassa on noita. Opettaja ei
tiedä mitä asialle pitäisi tehdä, mutta muille opettajille asiasta saattaa kehkeytyä varsin kannattava juoni. Lapset kyräilevät toisiaan ja mahdolliset noidat yrittävät piilotella voimiaan tai
kieltää ne. Asiaa ei tietenkään helpota luokan sisäiset valtasuhteet
suosittuine ja epäsuosittuine oppilaineen.
Eikä se, että koulussa alkaa tapahtumaan outoja.
Wynne Jones kuvaa karun maailman lasten silmin. Lapset tietävät
kyllä, että noidaksi paljastuminen johtaa heidät kuolemaan vanhempiensa tavoin.
Heidän välittömät ongelmansa ajavat kuitenkin pelon ohi. Yksi ei löydä
lenkkitossujaan ja toisella on kuuluisan noidan nimi. Kuten tavallista, Wynne
Jones kiinnittää huomion niihin lapsiin, jotka eivät oikein kuulu joukkoon edes
ennen noidaksi paljastumista. Witch Week on
jälleen yksi laadukas ja jännittävä kertomus ja lopussa tietysti tarvitaan
Chrestomancin apua maailman raiteilleen palauttamiseksi. Pelottavan raikkaalta tuntui tässä kirjassa se ajatus, että noitansa roviolle tuomitsevassa maailmassa on yksinkertaisesti jotakin väärää.
Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.
Diana Wynne
Jones: Witch Week (HarperCollins, 2008)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti