Törmäsin Hay-On-Wyehin varmaan jo vuosia sitten. Ajatus
kirjallisuusfestareista oli outo ja jäi tietysti mieleen. Kun sitten keväällä
tähdet asettuivat kauniiseen muodostelmaan, satuin löytämään edulliset lennot
samoihin aikoihin festariohjelman julkistamisen kanssa. Kohta olikin lennot,
majoitukset, junat ja bussit varattuna ja liput matkalla Suomeen. Kummastelin
paperilippuja (sähköisiä lippuja ei tapahtumiin ollut tarjolla) mutta olihan
tuon par avion-kirjeen saapumisessa tunnelmaa.
Tänä vuonna juhlittiin, sillä Hay Festival täytti 30 vuotta.
Jouduin ajoittamaan matkani niin, että suuremmat kirjailijasuosikkini olivat jo
esiintyneet. Kaikki tapahtumat, joihin osallistuin, olivat kuitenkin niin
kiinnostavia tai innostavia, ettei tämä suuremmin haitannut. Itse asiassa
luulen kirjoittavani kaikista tapahtumista kesän mittaan oman postauksensa,
niin paljon ajatuksia ne herättivät. Osa sai ostamaan jonkin kirjan. Ainakin
kolmen nuoren runoilijan sähköpostivaihtona syntyneestä kokoelmasta
kirjoittelen samassa kuin heidän festivaaleilla esittämästään vinon hauskasta
performanssista.
Festivaalin yhteentoista päivään mahtui esiintyjiä laidasta
laitaan. Kävin kuuntelemassa runoilijoita, kirjailijoita, stand uppia sekä
malilaista elektropoppia. Tarjolla olisi ollut myös paljon puhtaasti yhteiskunnallista
keskustelua. Omalta osaltani onnistuin valitsemaan sellaisia kirjailijahaastatteluja,
joissa yhteiskunnallisuus oli muutenkin vahvasti läsnä. Kuuntelin esimerkiksi
Paul Beattyä, vuoden 2016 Man Booker-voittajaa, jonka teoksen Sellout aiheena
on rasismi. Moni esiintyjistä myös väänsi itse tapahtuman osallistujademografian yhteiskunnalliseksi vitsiksi.
Ian Rankin huomautti, ettei festivaalin alkuaikoina olisi tullut kuuloonkaan
ottaa ohjelmistoon jännityskirjailijaa. Ava Vidal taas vitsaili liberaalista,
valkoisesta, keskiluokkaisesta yleisöstään. Ja totta toki on, että suurin osa
yleisöstä näytti sopivan tähän kuvaukseen. Ikäjakauma sentään oli laaja ja
lapsille ja nuorille oli järjestetty valtava määrä ohjelmaa. Myös esiintyjät olivat huomattavasti moninaisempi porukka kuin yleisönsä.
Festarialue sijaitsi noin mailin päässä itse kaupungista.
Leirintäalueelta pääsi kävelemään sinne Wye-jokea seuraillen. Itse alueella oli
katettuja ja kattamattomia tiloja pitopöytineen ja lepotuoleineen lukemiseen ja pikniköintiin. Ruokaa ja juomaa oli tietysti myös tarjolla. Erityisen
vetäviksi osoittautuivat Oxfamin käytettyjä kirjoja myyvä
hyväntekeväisyyskauppa ja festivaalin esiintyjien teokset yhteen kerännyt
valtava kirjakauppa. Jouduin kantamaan kirjani selässä takaisin
Suomeen, joten ostettujen kirjojen määrää ei onneksi voinut loputtomiin kasvattaa.
Hayn festivaali oli todella hauska tapahtuma. Vaikka
pikkukylään joutuu Lontoosta kulkemaan junalla (ensin Herefordiin) ja sitten
vielä bussilla perille, olivat yhteydet toimivat. Keväällä majoitusta oli tarjolla enää
telttamuodossa. Tangerine Fieldsin majoituspalveluista jäi kuitenkin vain hyvää
sanottavaa. Telttailualueella oli toimivat suihkut ja vessat, jopa puhelinta oli
helppo ladata. Eikä ihan joka päivä edes satanut.
Lisätietoja festareista löytyy täältä, liput tulivat tänä vuonna myyntiin huhtikuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti