Mustille vuorille

Yksi Hayn reissun kohokohdista oli päiväretki Brecon Beaconsin kansallispuistoon. Hay-On-Wyen kylä on aivan puiston tuntumassa ja sinne pääsi kävellen noin kahdessa tunnissa. Aikaan saattoi vaikuttaa se, että koko matka oli yhtä nousua… Kuljin pitkin Offa’s Dyke Pathia. Se on pidempi vaellusreitti, joka kulkee pitkin Englannin ja Walesin rajaa. Maisemissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa myöskään ennen Mustien vuorten (The Black Mountains) saavuttamista.

Hay-On-Wye

Polku kulki ensin niittyjen, peltojen ja lehmähakojen reunoja. Sitten seurasi puutarhaa ja maalaistaloa, kovin oli rehevää ja kesäistä. Valtavat ruusut ja pionit alkoivat pihoissa jo menettää terälehtensä. Metsiköt ovat lähinnä meidän jalopuitamme, mutta niityillä kasvaa timoteit ja tutut niittyjen kukat. Maataloa ohittaessa kanat kiirehtivät tieltä pois. Päivä oli kuuma ja alkumatkasta olin vain kiitollinen runsaan puuston tarjoamasta varjosta.

Lammaslaitumilla maisema sitten muuttui. Lampaiden lyhyentynkänä pitämän nurmen takaa alkoi vihdoin häämöttää ensimmäinen Mustien vuorten huippu. Hetkeksi nousu helpottui, mutta polkua oli vaikea erottaa. Nurmi on niin kitukasvuista (syötyä) ettei se lakoonnu poluksi. Lisäksi kävelijät taitavat valita kukin oman linjansa avoimella laitumella eikä eroosiokaan pääse synnyttämään polkua. Siispä hieman eksyin. Onneksi oli kartta kuitenkin mukana eikä harharetkestä tullut kovin pitkä. Offa’s Dyke Pathin opasteet olivat toisinaan hieman tulkinnanvaraisia.

Sykähdyttävintä päivän maisemissa oli ero Englannin maalaismaiseman ja Walesin puolen kukkuloiden välillä. Vaikka pellot ja niityt ovat nekin rinteillä, nousevat Mustat vuoret huomattavasti korkeammalle ja tekevät tällä kohden Englannin ja Walesin rajasta dramaattisen. Reitti seurasi tällä kohden kukkuloiden lakia ilman suuria laskuja ja nousuja. Offa’s Dyke Path olisi varmasti ollut pidemmällekin kiitollista seurattavaa. Toisella puolella kulkija näkee siististi rajattuja peltoja ja toisella Brecon Beaconsin kaukaisuuteen jatkuvat huiput.

Nousua näille kukkuloille elävöittivät lampaat ja hevoset, jotka laiduntavat kukkuloilla omissa laumoissaan. Hevosia oli vielä kukkuloiden laella, lampaat eivät ilmeisesti löydä niitä peittävästä kanervikosta tarpeeksi syötävää. Hevoset olivat paikoin hieman kuumottaviakin. Suurella osalla oli pienet varsat, joita emät arvatenkin olivat tarvittaessa valmiita puolustamaan. Lampaat antavat ihmisen tulla paljon lähemmäksi ennen kuin huutelevat karitsansa karkuun, mutta ne sentään väistävät.

Seitsemän tunnin kävelyllä taisi kertyä noin kaksikymmentä kilometriä. Seurasin reittiä nelisen tuntia ja käännyin sitten takaisin. Paluumatka alamäkeen kävi kummasti sujuvammin. Kovin montaa kävelijää en reitillä tavannut, mutta pari polkujuoksijaa jolkotteli ilman kantamuksia. Ehkä reitti on heille arkipäivää! Vastaantulijoiden pitkät katseet saivat selityksen leirintäalueella. Peilistä tuijottavat kasvot olivat palaneet hienosti – puoliksi.