perjantai 26. elokuuta 2016

Jo Nesbø: Torakat


Luinpas vihdoin ensimmäisen Harry Hole –dekkarini. Ja hyvähän se oli, onneksi on vielä monta jäljellä! Tässä kirjassa Hole matkustaa Bangkokiin selvittämään suurlähettilään murhaa. Diplomaattipiireissä ei olla niin tarkasti totuuden päälle ja kaupungin omat vitsaukset, kuten oopiumluolat ja rikollisjärjestöt tekevät tutkinnasta omasta puolestaan jännittävää.


Hole tuntuu melko tyypilliseltä nykydekkarin sankarilta. Hän on älykäs, mutta aika kujalla oman elämänsä ongelmien kanssa, erityisesti alkoholin. Pidin hänestä kuitenkin kovasti. Thaimaan kuvauksesta en enempiä osaa sanoa, koska en juurikaan paikasta tiedä. Tarina tuntui kuitenkin dekkarimittapuulla uskottavalta. Lisäksi tutkintaa johtava Liz ja muut thaimaalaiset poliisit tulevat juuri tarpeeksi tutuiksi ollakseen mielenkiintoisia. En malttanutkaan jättää tarinaa kesken, vaan lukaisin kirjan päivässä. 

Jo Nesbø: Torakat (Johnny Kniga, 2010)

4 kommenttia:

  1. Minä en harmikseni ole vielä ehtinyt Harry Holen pariin, mutta Nesbon Verta lumella -sarjan jälkeen odotan niiden lukemista innolla!

    VastaaPoista
  2. Minä taas nappasin kirjastosta vahingossa mukaani Verta lumella -sarjan kakkososan, enkä siis ole vielä päässyt sitä aloittamaan. Odotan siis puolestani sitä! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista