perjantai 5. toukokuuta 2017

George Saunders: Joulukuun kymmenes




Tässä kävi nyt niin, että kovasti odotettuun kirjaan ei uskaltanutkaan tarttua sen omaan hyllyyn saatuaan. Kaikkea sitä voikin pelätä. Näissä novelleissakin ollaan kyllä aika hölmöjä. Kuvitellaan kaikenlaista typerää elämästä. Ajatellaan, että tulee olemaan ihan parasta, kun omalla pihalla on samanlainen ripustus siirtolaistyttöjä valkoisissa helmoissaan kuin muilla(kin) seudun rikkailla. Että pummin potkiminen olisi parempi vaihtoehto kuin tälle hymyily, että pahinta mitä voi tehdä on sairastua.

Olin aiemmin lukenut kokoelmasta yhden novellin. Siinä koiranpentua uhkaa kova kohtalo, mikäli Marie ei sitä adoptoi. Se oli siis päätetty, he adoptoisivat valkoiselta roskaväeltä koiranpennun. Koiranpennun kohtalo on kuitenkin sivuseikka, kun pelissä on omanarvontunto. Tämän novellin perusteella ei kuitenkaan olisi kokoelmasta voinut juuri päätelmiä tehdä. Monessa novellissa irvaillaan ymmärtäen ihmisten tarpeelle olla muiden silmissä jotakin. Aiheet eivät kuitenkaan typisty amerikkalaiseen keskiluokkaan tai siitä tipahtaneisiin. Epämääräisessä tulevaisuudessa ihmisen itsemääräämisoikeus typistyy olemattomiin tunteita muokkaavien lääkkeiden avulla. Niminovellissa taas vakavoidutaan sairaan miehen itsemurhayrityksen äärellä.

Tarinoiden lisäksi vaikuttavia ovat sekä kieli että kerronnan tehokeinot. Semplica-päiväkirjoissa kerronta on vapaamuotoista.  Lapset on kohta aikuisia ja on harmi jos ainoa lapsuusmuisto isästä = stressaantunut äijä jolla huono auto. Novellissa Ritarillinen fiaskoni päästään nauttimaan runollisissa tunnelmissa kertojan emämokasta. Niminovellissa taas lapsen ajatukset tuntuvat rinnastuvan sairaan miehen vaikeaan ajatuksenjuoksuun juuri kerrontatavan vuoksi. Taitavaa ja upeasti suomennettua.

Kokoelmassa ei ollut mitään mistä en olisi pitänyt, joskin Semplica-päiväkirjat tuntui turhan pitkältä. 
Upea novelli toisensa perään täynnä tunnistettavia ajatuksia ja kipeää inhimillisyyttä. Kokonainen teos täynnä ihmisiä, joita ei haluaisi ymmärtää ja jotka kuitenkin tunnistaa itsessään ja toisissa. Näihin novelleihin paneutuu mielellään uudelleen jo nyt, tätä tekstiä kirjoittaessa.

Kirjasta kertyi novellihaasteeseen vielä kymmenen novellia lisää.


George Saunders: Joulukuun kymmenes (Siltala, 2015)

2 kommenttia:

  1. Loistokokoelma! Musta huumori hersyää ja rönsyilee, iskee armotta amerikkalaisen yhteiskunnan herkille alueille ja kipupisteisiin lyöden pirstaleiksi kaksinaismoraalin kultakehyksisen peilin.

    Saundersilla on mieletön kyky suvereenisti kirjoittaa moninaisia tyylejä vaihdellen sekä halliten tuottaa niin räyheää ja säälimätöntä, suomut silmiltä nyhtävää ja hervottoman tarkkanäköistä tekstiä, jottei saata kuin äimistellen kohottaa kulmakarvojaan.
    Kääntäjän taidot ovat tulleet tässä rytinässä punnituiksi ja Markku Päkkilä on suoritunut sana- ja tyyliruletista varsin ansiokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tekisi mieli kokeilla tätä englanniksi, ihan vaan suomennoksen laadukkuuden vuoksi. Alkuperäisen tekstin täytynee olla loistavaa, että tällaista saa aikaan siitä.

      Kiitos kommentista, joka sekin varsin ansiokkaasti kokoelman loistavuutta kuvailee. :)

      Poista