Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Niinhän siinä sitten kävi, että nyyhkäisin kerran vollotin silmät punaisina puolikkaan verran tarinaa. Ei ollut hyvä idea tätä lukea loppuun sellaisena aamuna, jonka olisi pitänyt johtaa tehokkaaseen läppärin näpyttelyyn. Ei johtanut nimittäin, moinen hiljainen nyyhk vollotus aiheuttaa silmissä melkoisen väsymyksen. Tulipa kuitenkin todennettua, että minua tämä lasten (- ja nuorten?) kirja kosketti.

Conorin äiti on sairastunut syöpään. Jo pitkään Conor on ollut näkymätön koulussa, se johon kukaan ei osaa suhtautua muuten kuin säälivästi. Moista ei tietysti kukaan pidemmän päälle kestä ja Conor tuleekin kutsuneeksi avukseen hirviön, joka on marjakuusi, metsästäjä-Herne, kuka milloinkin, auttaja jos apu on vielä mahdollista. Jim Kayn kuvituksessa hirviö täyttää tilan valon ja varjon vaihtelulla, mustavalkoisella hurjalla pelkistyksellä.

Seuraa hirviön kertomat kolme tarinaa. Niistä oppii kuitenkin vain sen, ettei aina ole kovin helppo tietää mikä milloinkin on oikein tai hyvää. Ja öiden yllä häälyy hirviön uhkaus siitä, että lopulta pojan on kerrottava oma totuutensa, neljäs tarina. Sitä Conorin ei olekaan aivan helppo hyväksyä, saati sanoa ääneen. Mikään ulkoinen hirviö ei voi olla niin pelottava kuin pään sisällä vallan saavat hirviömäiset ajatukset.

Pidin kovasti, mutta tuo vesiputousvaroitus kannattanee ottaa tosissaan, mikäli on taipuvainen kyynelehtimiseen. Minuun vetosi tarinan lisäksi myös kuiva huumori, joka ajoittain ilmenee hirviön ja pojan keskustelussa. Sama tyyli vetoaa esimerkiksi Neil Gaimanin ja Diana Wynne Jonesin kirjoissa. Koskettavuutta puolestaan lisäsivät saatesanat. Niissä Ness kertoo idean tulleen Siobhan Dowdilta, joka menehtyi syöpään ennen kuin ehti kirjoittaa tarinaa loppuun.

Helmet-haasteeseen asetan tämän kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu (Tammi, 2016)