Korpinkehien toinen osa ei ole
mikään välisoitto. Hirka on päässyt matkustamaan kehän kautta ihmisten
maailmaan, missä hän kuvittelee olevansa kuin kaikki muutkin. Hän on ajatellut
pääsevänsä kotiin, mutta päätyykin asumaan kirkon yläkertaan isä Brodyn
auttamisenhalusta. Paperittomana ja ilman kieltä ei ole kuitenkaan helppoa elää.
Lisäksi tämä maailma on kuolemassa, mädäntymässä mahdin puutteessa. Toisaalla
Rime yrittää selviytyä neuvoston Korpinkantajana. Vanhan järjestyksen
korvaaminen uudella ei kuitenkaan ole helppoa. Mahdollisuus Hirkan
tavoittamisesta houkuttelee Rimen ratkaisuihin, jotka eivät ainakaan helpota
hänen johtajan työtään.
Mädässä tapahtuu paljon.
Ihmishahmot ovat kiinnostavia, kuten Stefan, joka on Hirkalle vuorotellen uhka
ja turva. Sokeisiin tutustutaan syvemmin ja heidän tavoitteensa ja osuutensa
yminmaan historiassa selkiytyvät. Käy myös ilmi,
että Näkijä on tosiaan olemassa. Samalla Hirkan syntyperä alkaa paljastumaan
(mukavaa, ettei se jäänyt viimeiseen osaan). Hirka joutuu jälleen tekemään
valintoja tietämättä ovatko ne hyviä vai huonoja. Seuraavaan osaan jää
paljon selvitettävää ja ainakin yksi sota vaikuttaa väistämättömältä.
Viimeiseen osaa jää melkoisesti kerrottavaa.
Minua alkoi vaan loppua kohden
jurppimaan Hirkan hahmo. Hän on niin kovin puhtoinen moraalisuudessaan, samalla
kun ympärillä kaikki muut hahmot ovat monimutkaisia ja tekevät vaikeita
valintojaan myös heikkoudesta. Hirka on monimutkainen lähinnä siinä, miten hän
suhtautuu toisiin, niihin monimutkaisempiin ja heikompiin. Piti nyt saada sanoa
tämä ääneen, vaikka oikeasti odotankin jo innoissani kolmannen osan
suomennosta.
Siri Pettersen: Mätä (Jalava, 2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti