Runomaanantai

Lukemistoni laajentamisen nimessä pyrin jatkossa kirjoittamaan jostakin runokokoelmasta jokaisen kuun ensimmäisenä maanantaina. Alkajaisiksi kirjastosta löytyi Pekka Jäntin Houdinin uni, joka on ilmestynyt 2010. Tuttuja asioita uudesta näkökulmasta tarkastelevat runot saivat paikoin nauramaan ääneen. Teen epäoikeutta teokselle ja lainaan lauseen sieltä täältä, kokonaisuuksia karusti leikellen. Toisaalta joissakin runoissa kokonaisuus ei tunnu merkittävältä, vaan niitä lukee lauseeseen kerrallaan pysähtyen. 

Muistokirjoituksessa Houdinille tai vastaavalle löytyvät esimerkiksi seuraavat luonnehdinnat Houdinista tai vastaavasta: ”Surun joulupukki. […]Liukumatto lentävien mattojen joukossa. ”

Hypnoosissa taas pyydetään kuvittelemaan asioita sivukaupalla. Esimerkiksi: ”Kuvittele desperanto, yksinäisten hiljainen ja sukupuoleton kieli.”

Toisaalla taas ”Rakkaus vähenee kuin pankkitoimihenkilöt.”

Nauramaan saavat oivallukset. Marketin ruuhkaan liukenee kuin kasvisliemikuutio. Kieli on alakuloisen rytmikästä, ajattelu inhimillistä mutta haastavaa. Rakastuneen illuusiossa turhaudutaan siihen, kuinka vaikeaa on kuvailla rakastettua. Pitäisikö hänen huuliaan verrata kauriiseen vai peuraan, voiko käyttää kaupallisia mielikuvia, voiko puhua pepusta? Monet runoista ovat myös visuaalisia. Maisemanavauksen kolme lausetta sijoittuvat yhtä avarasti kuin aiheensa. Sateen ja vanhuuden illuusio näyttää molemmilta. Jotkut runot ovat melkeinpä interaktiivisia (kuinka ikävän tehokas sana).

Uusiutuvan illuusion lukeminen keskeytyy tiedotukseen: ”Kaikki illuusiomme ovat nyt varattuja, lue kunnes illuusio vapautuu.”

Rukoilkaamme päättyy arvosteluihin: ”Järkyttävän huono runo.” (Nainen, 25.)

Hyvästijättötreenissä kehotetaan:

”Huiskuta kuin sievistelevä eläin.

(Eläimen saa valita vapaasti, mutta suosittelen muulia.)”

Maanantaiprojektin ensimmäinen oivallus: hyvä runokirja on vaikea luovuttaa takaisin kirjaston anonyymeihin käsiin.

Pekka Jäntti: Houdinin uni (Teos, 2010)