maanantai 16. marraskuuta 2015

Pitkä valotusaika

”Se, että sattui syntymään jossakin, ei vielä tarkoittanut että siellä pystyisi elämään.”

Aarni rapisuttelee tulitikkuaskia taskussaan ja haaveilee lyseon räjäyttämisestä 1960-luvun Oulussa. Äiti patistaa hänet töihin tädin valokuvausliikkeeseen, jossa hänelle aukeaa mahdollisuus tehdä maailmasta siedettävä katsomalla sitä kameran linssin läpi. Aarni kuvaa ja tekee satamahommia, tapaa Ilsen, saa lapsia, ei koe enää tarvetta sytyttää suurta paloa. Ilse pitää hänen itsetuntonsa koholla, kehuu kuvia silloinkin, kun kukaan ei tulekaan näyttelyä katsomaan.

Pitkä valotusaika kertoo toteutumattomista unelmista ja herkästä sielusta, jonka on vaikea elää ainakaan omin voimin. Hänen elämänsä ihmiset pitävät isän ja miehen pinnalla ja kärsivät hänen kanssaan, kun elämä näyttäytyy loputtomana pettymysten sarjana. Silti Aarni on kiehtova kaikessa kykenemättömyydessään. Ilse löytää oululaisista kauneutta, mutta Aarni näkee asiat sellaisina kuin nämä ovat. Valokuvaus pistää kuitenkin etsimään karusta maailmasta valoa.

Vanhatalon teos on yhtä herkkä kuin kylmä. Se tuntuu kertovan enemmän siitä mitä herkkyys tekee arjelle, kuin siitä mitä arki tekee herkkyydelle. Aarni välttyy räjäyttämästä lukiota toisten ihmisten avulla, mutta ei koskaan pääse irti tarpeesta huutaa omat tuntonsa esiin. Valokuvauksen tai tulen kautta.  

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika (Tammi, 2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti