Matti Aikio: Eläinten nahoissa

Pienessä lappalaiskylässä käydään käräjiä porovarkaudesta. Tarina saa sysäyksensä näistä käräjistä ja seuraa osallisten elämää niiden jälkeen. Päähenkilönä voinee pitää Biettar Oulaa. Hänen poroissaan uskotaan löytyvän yksi jos toinenkin varastettu yksilö. Kyseenalainen maine saa yllättävän käänteen ja Biettar Oula taisteleekin tarinassa vanhojen tapojensa ja houkuttelemaan alkaneen hyvän maineen välillä. Väärä valakin tuli käräjillä melkein vannottua ja rikoksesta tuomittu otti syyn varkauksista 

Biettar Oulan sijaan. Miten sellaisesta pitäisi palkita?

Yhtenäisen tarinan sijaan kerrotaan useamman asukkaan elämästä ja rakkaudesta, välillä hieman irralliselta tuntuvalla tavalla. Näytetään kiinnostavaa sieltä ja täältä, huomio tosin kohdistuu yleensä henkilöiden sisäisiin ristiriitoihin. Uskonto ja herännäisyys ovat vahvasti läsnä. Luotokuvaus on kaunista, kun riekot pyrähtävät lentoon poron koparain kopseen edestä ja joiku kaikuu ahkiosta tähtikirkkaaseen talviyöhön.  Kieli on vanhahtavaa ja outoudessaan viehättävää. Tästä ei ehkä tullut suurta suosikkia, mutta toisenkin Aikion voisin lukea.

Jäälautat pusertuivat kohisten toisiaan vasten ja kohottivat korkealle valkeita jääjauhemuureja. Patouma karttui ja vauhti väheni. Summattomat patoutuneet vesiröyköt olivat peittäneet alleen joen hietarannan, ja niemen niityiltä näkyi tällä puolen vain muutamia pajupensaita.

Summattomat! Tästä toinen teos Kansojen juurilla –haasteeseen. Aikio oli itse saamelainen. Hän kirjoitti norjaksi vuosisadan vaihteessa, jolloin Norjassa asuva saamelaisväestö kohtasi ankaraa kohtelua valtion ja valtaväestön puolelta. Hän ilmeisesti nosti muissakin kirjoissaan esiin saamelaisten vaikeaa arkea ja rankkaa työtä elantonsa puolesta.  

Gummerus, 1985

alkuperäisteos ilmestyi norjaksi 1906