Hiawatha

Liittovaltion intiaanivirasto oli kuin toheloiva huonomuistinen lapsi. Kun se oli päättänyt, että intiaanien siirtäminen uusille asuinpaikoille ratkaisisi ”intiaaniongelman”, ja lähettänyt reservaatteihin edustajansa, joilla oli kauniita esitteitä San Diegosta, Chicagosta ja Minneapolisista, se unohti heti koko hankkeen. Sillä välin kun osavaltiot ja yksityiset yritykset iskivät silmänsä pohjoisiin metsiin ja läntisiin luonnonrikkauksiin, joita sai yhtä helposti ja tilapäisesti kuin karnevaalimaskotteja, liittovaltio unohti intiaanit kaupunkeihin.

Myös Betty muuttaa kaupunkiin reservaatista miehensä kuoltua. Hän löytää työtä ja kodin neljälle lapselleen. Mutta intiaanit asuttavat kaupungin köyhimpiä alueita eikä elämä ole sitä, mitä esitteissä on luvattu. Kun hänen poikansa Simon pääsee vankilasta ja palaa kotiin, alkavat perheen vaietut tragediat purkautumaan esille, Bettyn lapsenlapsen Lincolnin nähtäville.

Pohjoisen reservaatissa leipä on tiukalla, salametsästyksen ja raskaiden metsätöiden sekä valtion avustusten varassa. Kaupungissa intiaanit tekevät kuitenkin yhtä lailla vaarallisia ja raskaita, huonosti palkattuja töitä. Heitä uhkaa putoaminen pilvenpiirtäjän korkeuksista, he tekevät rakennuksilla vaarallisimmat työt. Kaupungissa heidän perässään on poliisi, reservaatissa riistanvartijat.

Ihminen ja luonto kohtaavat tarinassa useamman kerran: metsän riistaeläinten muodossa, joella ja hanhiparvena kaupungin puistossa. Kaikissa kohtaamisissa on mahdollisuus tuhota tai säilyttää, eikä ihminen useinkaan valitse jälkimmäistä. Luonto on kuin kaupunki. Se vähät välittää niistä elämistä, jotka sen kamaralla sattuvat asumaan. Vain yhteisö merkitsee, eikä sitä ole kummassakaan paikassa helppoa pitää koossa.

David Treuer on äitinsä puolelta ojibwe-intiaani ja kasvanut reservaatissa Pohjois-Minnesotassa. Hiawatha on hänen toinen romaaninsa. Teos aloittaa omasta puolestani osallistumisen Kansojen juurilla -haasteeseen, johon ehtii osallistua vielä vajaan kuukauden ajan.

Vaikka Lincolnin läsnäolo tuntui kiusaavan Simonia, hän tiesi, ettei Simon vihannut tai halveksinut häntä. Keskustelu kääntyi aina pois sukutarinoista ja pysytteli turvallisesti pilvenpiirtäjien korkeudella. Simon kertoi Lincolnille juttuja rakennuksilta, kiven historian, sitten tiilen ja lopuksi teräksen.

David Treuer: Hiawatha

Desura 2001, alkuperäinen julkaisuvuosi 1999