tiistai 7. maaliskuuta 2017

Dekkarinälkä


Välillä täytyy saada ahmia dekkareita (ja toisinaan taas fantasiaa). Tällä kertaa kirjastosta tarttui mukaan tuttuja Nesbøta ja Minaa. Jälkimmäisen kohdalla meinasi jo iskeä epätoivo kun kirjan alku oli tylsää, tökeröä ja ennalta-arvattavaa kerrontaa. Kauaa ei onneksi tarvinnut odotella sitä tunnetta, ettei tarinaa enää halunnut jättää kesken. Kyseessä ei ole murhamysteeri, vaan tässä seurataan keikkansa möhliviä taparikollisia. Lisäksi äänen saa rikoksen uhriksi joutuva perhe. Poliisi tai lukija ei tiedä mistä oikeastaan on kyse. Perhe vaikuttaa kunnolliselta, mutta eksyivätkö rikolliset kuitenkaan väärään taloon? Kielellisellä epätarkkuudella on ratkaisussa hauska rooli. Poliisin puolella seurataan Alex Morrow’ta, joka esiintyy muissakin Minan dekkareissa. Rikoksen selvittelyn ulkopuolella pääpaino on Alexin ongelmallisissa väleissä kollegoihinsa. Toisaalta kotona odottavaa miestäkin hän tuntuu välttelevän. Glasgow on synkkä paikka, mutta tässäkin tarinassa noen tahrimien rakennusten välissä siintää mahdollisuus onneen.

Nesbøn kaksi teosta ovat teemoiltaan samankaltaisia, vaikka eivät varsinaisia jatko-osia olekaan. Ne kertovat kahden miehen tarinat. Molemmat ovat päätyneet työskentelemään vaarallisille huumekuninkaille. Virheet tai liika tieto uhkaavat päättää molempien elämän ennen aikojaan. Miehet eivät ole mitään enkeleitä, vaan monin tavoin väkivaltaan ja rikoksiin sekaantuneita. Heitä seuraa toivoen, että moisesta verkosta voisi olla mahdollista päästä pois. Siis muutenkin kuin kuolemalla. Toinen tarinoista sijoittuu Osloon, toisessa paetaan Finnmarkiin. Molempien päähenkilöille avautuu mahdollisuus uuteen elämään. Mutta ennen sen hataran unelman toteutumista on lyötävä rikollispomon joukot heidän omilla keinoillaan.

Dekkarinälkä on tyydytetty, hetkeksi.

Helmet-haasteeseen sijoitan nämä kohtaan 24. Kirjassa selvitetään rikos (Mina) ja 23. Käännöskirja (Nesbø)

Jo Nesbø: Verta lumella I ja II (Johnny Kniga 2015)

Denise Mina: Yksin yössä (Like 2011)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa just mun kirjoille=) Ei muuta kuin reissu kirjastoon=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että sun kirjoja olisivat :) Nesbøn Harry Hole-dekkareita kannattaa myös kokeilla.

      Poista
  2. Aloitin Nesboon tutustumisen Verta lumella -kirjoilla ja nyt jännittää, että mitä pidän Harry Hole -dekkareista, joista ensimmäisen ajattelin piakkoin aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa jotakin samaa on kuin Hole-kirjoissa. Näkökulma vaan on erilainen. Sama, samansävyinen, maailma minusta. Hole on kyllä vähän vauhdikkaampi, perinteisemmin dekkari :)

      Poista