Tohtori Faradayn saapuessa Hundreds Hallin kartanoon
sijaistamaan Ayresin perheen lääkäriä, joutuu hän pettymään sen nykyiseen
tilaan. Tohtori muistaa kartanon sen loiston päiviltä, siltä ajalta kun hän
itse kymmenvuotiaana kihisi jännityksestä päästyään palvelusväen avustuksella
kurkistamaan sen sisuksiin. Sotien jälkeisessä Britanniassa ei yläluokalle ole
enää paikkaa eikä vanhoja tulonlähteitä voi uudessa yhteiskuntajärjestyksessä
hyödyntää. Nyt kartanon huoneet suljetaan yksi toisensa perään, koska perheen
rahat eivät riitä niiden korjaamiseen ja lämmittämiseen. Tohtorin vanha ihastus
kartanoa kohtaan herää kuitenkin henkiin ja ulottuu myös sitä asuttavaan perheeseen.
Oudot äänet, itsekseen siirtyvät esineet ja kartanon
tyttären lauhkean koiran yllättäen aggressiivinen käytös muuttavat alakuloisen
alamäen kauhutarinaksi. Yksi kerrallaan perheen jäljellä olevat kolme jäsentä
yritetään musertaa. Säilyy kuitenkin arvoituksena, mikä kartanon väkeä kiusaa.
Tohtori saapuu paikalle ulkopuolisena, mutta päätyy lopulta osaksi karmeaa
tarinaa. Hänestä tulee Ayresin perheen tuhon todistaja. Loppuun saakka tohtori
yrittää selittää selittämätöntä ja sovittaa sitä tieteelliseen maailmankuvaansa.
Tartuin kirjaan hieman innottomasti, sillä pidin kirjailijan
aiemmasta Yövartiosta kovin. Huomaan usein jännittäväni sitä, onko kirjailija todella
voinut onnistua yhtä hienosti uudestaan. Tässä tapauksessa vastaus on
myönteinen. Vieras kartanossa vie lukijan seuraamaan yhden perheen
rappeutumista. Rakennus on yhtä huonossa kunnossa kuin sen asukitkin ja huomasin
muutamaan otteeseen miettiväni, ovatko vaikeudet enemmän rakennuksessa
asustelevan pahan vai lähes periksi antaneiden, vanhasta kiinni pitävien,
asukkaiden aikaansaannosta.
Yhden aikakauden loppu tiivistyy rapistuvaan rakennukseen.
Samalla luokkayhteiskunta elää edelleen kylässä, jossa tohtorin asiakaskunta
suhtautuu epäillen lääkkeeseen sen keltaisen värin vuoksi ja suosii
yläluokkaisempaa lääkäriä. Henkilöhahmot ovat pikemmin ymmärrettäviä kuin
erityisen rakastettavia. Ihmisten käyttäytymisen oivaltava kuvaus onkin tarinan
vahvuus. Samalla itse kartanon ja aikakauden kuvaus on onnistunutta ja
nautittavaa. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, mutta kaappaa viimein mukaansa.
Päädyin lukemaan selittämättömien sattumusten täyttämät luvut lopulta
päivänvalossa…
Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, 2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti