Saavuimme Kolille hieman kahdeksan jälkeen arkisena aamuna.
Valitsimme Ukko-Kolille johtavan polun portaiden sijaan. Huipulla aamun
hiljaisuus kruunasi aurinkoa säteilevän maiseman. Yhdellä huipuista istuskeli
nuorukainen, muuten oli aivan rauhallista.
Jatkoimme Paha-Kolille, jossa
kalliot houkuttelivat hieman liian lähelle reunaa. Syyllisyyteni ei onneksi
kuitenkaan päätynyt jumalten testiin, kuten aikoinaan saattoi käydä paikan
toimiessa käräjäkivinä. Tästä pudotuksesta on tuskin yksikään syytetty
selvinnyt.
Akka-Kolin puolella maisemat laskeutuivat ja nousivat metsäisiä
rinteitä ja jatkuivat loppumattomiin. Maisemat olivatkin Kolin anti, joskin myös
pidempiä reittejä löytyisi kansallispuistosta tämän Huippujen kierroksen
lisäksi. Ajattomat kalliot ja kaukaisuuteen venyvä avaruus
herättivät rauhan tunteen, jollaisen olen Lapin eteläpuolella kokenut aiemmin vain
Rapolan linnavuorella.
Parkkipaikalle suunnatessa kävi selväksi, että käynti oli
erinomaisesti ajoitettu; reittien lähtötasolle kuljettavasta hissistä purkautui
ryhmä toisensa jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti