Tarina lähtee liikkeelle Mariasta, joka saapuu kaukaiseen pohjoiseen
pitäjään kätilöksi. Nuoren naisen ammattitaitoa ei kuitenkaan niin vain
hyväksytä, vaan hän saa tehdä töitä ansaitakseen paikallisten luottamuksen.
Maria on melkein myyttinen selviytyjähahmo, viisas matriarkka, joka kieltäytyy
elämästä yhteisön sääntöjen mukaan. Hän hankkii polkupyörän päästäkseen
kulkemaan oman tahtonsa mukaan ja rakentaa oman talonsa. Hänen tyttärensä ylle
äidin menestys heittääkin sitten pitkän varjon. Lahja haluaa kuulua yhteisöön,
vaikka onkin lähtökohtaisesti ulkopuolinen sen uskonnollisessa ilmapiirissä. Äpärä
ja äpärän äiti, liian itsellisiä molemmat. Lahjaa suuremman osan tarinasta vie
kuitenkin Onni, Lahjan hyväluontoinen mies, jonka salaisuus tekee hänestäkin ulkopuolisen.
Onni etsii koko elämänsä ajan tapaa elää sen kanssa, että hän haluaisi
rinnalleen miehen. Lahjan ja Onnin liitto ei tuo kummallekaan onnea. Lukijan se
asettaa tilanteeseen, jossa tuntee molempien tuskan vaikka pitääkin vain
toisesta hahmosta. Lahjasta ei tosiaan ole helppoa pitää.
Kaarina joutuu sukuun Lahjan ja Onnin pojan, Johanneksen, vaimona. Kaarinan
ja Lahjan suhde on viimeinen suuri tarina, joka Neljäntienristeyksessä
kerrotaan. Siinä siirrytään aina vain arkisempaan kuvaukseen. Aivan kuin elämä
muuttuisi sirpaleisemmaksi ja täydemmäksi lähihistoriassa. Aivan kuin lähelle
olisi vaikeampi nähdä. Tämä on kiinnostava muutos. Pohdin onko se tietoista vai
ei. Se saa kuitenkin aikaan sen, että kirja on kiinnostavampi alkupuolella.
Lopussa tarina arkipäiväistyy. Onnin tarina sidotaan vielä löyhästi Kaarinaan
ja Johannekseen, vaikka hän katkeran Lahjan kautta onkin jo muovannut heidän
elämäänsä suuresti.
Pidin kovasti tavasta, jolla Kinnunen tuo historian kaukaiset tapahtumat
käsinkosketeltavan lähelle. Hän onnistuu siinä esimerkiksi kuvaamalla Marian
ensipolkaisuja suuren kaupungin torilla ja kuvaamalla kuinka naulat
jälleenrakennukseen oli etsittävä poltettujen kotien raunioista. On myös
mukavaa lukea epämääräiseen pohjoiseen sijoittuvaa kirjallisuutta, jossa ei
kovin suuresti romantisoida villiä pohjolaa. Samoin pohjoisen mittasuhteiltaan
varsin suuret evakkomatkat ansaitsisivat enemmänkin huomiota. Ennen kaikkea
Neljäntienristeys osoittautui kuitenkin tarinaksi, jolle antauduin hetkeksi
täysin.
Evakkomatkoja ja talon rakennusta ajatellen sijoitan tämän
Helmet-haasteessa kohtaan 1. Kirjassa muutetaan.
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (WSOY, 2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti