Syyskuun runot

Syyskuu osoittautui blogiblokin ajaksi. Ei syntynyt tekstin tekstiä, eikä juuri tullut luettuakaan. Runohaaste on osaltani sujunut yhtä lailla hitaasti. Syyskuuhun sisältyi kuitenkin peräti kaksi runokokoelmaa. Anja Erämajaan ihastuin kuunneltuani hänen teoksensa Kuuluuko tämä teille BookBeatiltä. Ilpo Tiihonen puolestaan oli uusi tuttavuus.

Erämaja kirjoittaa proosamuotoista runoa. Suurin osa näistä tuntui olevan noin puolen sivun mittaisia kertomuksia enemmän tai vähemmän absurdein maustein. Tiihosen runot ovat siinä vierellä mainio kontrasti. Hän leikittelee kielellä enemmän, käyttää mittaa, rikkoo mittaa, soinnuttaa. Erämajan runot tuntuvat olevan temaattisesti lähempänä toisiaan, mutta Tiihoseltakin löytyy jokunen punertava lanka.

Erämajan itse lukema äänikirja teki sen verran vahvan vaikutuksen, että näitäkin runoja lukiessa kuulen hänen alakuloisen pompöösin äänensä. Ja se on riemastuttavaa se! Runoissa ollaan ihan tavallisissa paikoissa; asunnoissa, työpaikoilla, kursseilla. Tavallisuus kuitenkin venyy ja kasvaa absurdeihin mittoihin ja kattilasta kaikkialle leviävät herneet osoittelevat parisuhteen kipupisteitä. Lukiessa hymyilyttää ja ilahduttaa. Samalla niissä on kuitenkin ulkopuolisuutta, jonka alla piilee elämän outous ja raskaus.

Kokoelmista löytyy yllättävä lauluyhteys. Laulamisen fyysisyys ja vaikeasti sanoitettava henkisyys on läsnä monessa Erämajan runossa ja ilahduttaa ilmaantuessaan myös Tiihosen kokoelmaan. Jälkimmäinen runoilee muuten vaikeammin tavoitettavilla kieli- ja mielikuvilla. Ne hämmentävät väliin, eivät aivan ryhdy puhuttelemaan. Kielen käyttö on kuitenkin niin taitavaa, että runoja lukee jo sen vuoksi mielellään. Jonkinlainen surullisuus, ehkä kuoleman häämöttely, on runojen päällimmäinen tunnelma. Sen puhkaisee monessa runossa kehon lämpö. Erityisesti mieleen jää oodi pyllylle ja toisaalta runo, joka yrittää kuvailla runoa. Ja sopivasti Tiihonen runoilee myös syyskuusta ja kultaisen rypsin kohtalosta syksyn saapuessa.

Mitä sanotte syyskuun yössä, kun sammuu

maailman tuike,

ja aine tungetaan pimeään myllyyn

Tiihonen, Rypsi

Niinpä. Pelargonia sentään vielä kukkii.

Anja Erämaja: Laulajan paperit (WSOY, 2005)

Ilpo Tiihonen: Jumalan sumu (WSOY, 2009)