Äänikirjoista

Suhteeni äänikirjoihin on epäluuloinen. Koetin päästä tästä ongelmasta yli tutustumalla BookBeatiin kokeilujakson verran. Jakso osui sopivasti niin, että pääsin lataamaan puhelimelle reissukuunneltavaa. Yllätyin hieman valikoiman monipuolisuudesta. Olen viimeksi tainnut katsella äänikirjoja vuosikymmen sitten kirjaston hyllyllä. Silloin ne olivat CD-muodossa.

Ensimmäisenä tein turvallisen valinnan. Stephen Fry lukemassa omaa kirjaansa olikin ihan kelpoa 

ajankulua. Fryta kuunteli mielissään silloinkin, kun huomasi eksyneensä hänen karismaansa ja unohtaneensa kokonaan keskittyä sisältöön. Kuuntelin muistelmat kuitenkin loppuun, joten aivan epäonnistunut ei tämä ensimmäinen kokeilu ollut.

Sitten päätin tarttua fiktioon. Olen halunnut palata Neil Gaimanin Unohdettuihin jumaliin uudelleen siitä saakka, kun kuulin kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Mistähän sen muuten näkisi? Päädyin alkuperäiskieleen, koska pidän kovasti Gaimanin kielestä ja kerronnasta. En kuitenkaan saanut kuunneltua tätä teosta loppuun. Nillityksen aihe on kyllä epäreilu. Kirjahan sijoittuu Yhdysvaltoihin, eikä sekään kai olisi luontevaa, että sen hahmot puhuisivat brittiaksentilla. Jotakin olennaista alkuperäisteoksen poljennosta jäi kuitenkin pois. Periaatteessa kuuntelu oli ihan miellyttävää, mutta en kokenut ollenkaan kuuntelevani Neil Gaimania. Pöh! Luen jatkossa Gaimanini itse ääneen haluamallani rytmillä.

Positiivisin äänikirjakokemus oli yllättäen runoteos. Anja Erämajan Kuuluuko tämä teille kertoo naapureista kuivalla huumorilla ja alakuloisella itsereflektiolla höystettynä. Runot on myös säestetty pelkistetyillä kokoonpanoilla. Ihan mahtava esitys (ja tietysti lasken tämän myös runohaasteeseen mukaan). Suomalaisista teoksista kokeilin vielä Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät –teosta. Hukattuani juonen täysin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana luovutin. Ehkäpä äänikirjat eivät vain ole minua varten. Ainakaan silloin kun ne luetaan väärin...