Tässä kävi nyt niin, että kovasti odotettuun kirjaan ei
uskaltanutkaan tarttua sen omaan hyllyyn saatuaan. Kaikkea sitä voikin pelätä.
Näissä novelleissakin ollaan kyllä aika hölmöjä. Kuvitellaan kaikenlaista
typerää elämästä. Ajatellaan, että tulee olemaan ihan parasta, kun omalla
pihalla on samanlainen ripustus siirtolaistyttöjä valkoisissa helmoissaan kuin
muilla(kin) seudun rikkailla. Että pummin potkiminen olisi parempi vaihtoehto
kuin tälle hymyily, että pahinta mitä voi tehdä on sairastua.
Olin aiemmin lukenut kokoelmasta yhden novellin. Siinä koiranpentua
uhkaa kova kohtalo, mikäli Marie ei sitä adoptoi. Se oli siis päätetty, he adoptoisivat valkoiselta roskaväeltä
koiranpennun. Koiranpennun kohtalo on kuitenkin sivuseikka, kun pelissä on
omanarvontunto. Tämän novellin perusteella ei kuitenkaan olisi kokoelmasta
voinut juuri päätelmiä tehdä. Monessa novellissa irvaillaan ymmärtäen ihmisten
tarpeelle olla muiden silmissä jotakin. Aiheet eivät kuitenkaan typisty amerikkalaiseen
keskiluokkaan tai siitä tipahtaneisiin. Epämääräisessä tulevaisuudessa ihmisen
itsemääräämisoikeus typistyy olemattomiin tunteita muokkaavien lääkkeiden
avulla. Niminovellissa taas vakavoidutaan sairaan miehen itsemurhayrityksen
äärellä.
Tarinoiden lisäksi vaikuttavia ovat sekä kieli että
kerronnan tehokeinot.
Semplica-päiväkirjoissa kerronta on vapaamuotoista. Lapset
on kohta aikuisia ja on harmi jos ainoa lapsuusmuisto isästä = stressaantunut
äijä jolla huono auto. Novellissa Ritarillinen
fiaskoni päästään nauttimaan runollisissa tunnelmissa kertojan emämokasta. Niminovellissa
taas lapsen ajatukset tuntuvat rinnastuvan sairaan miehen vaikeaan
ajatuksenjuoksuun juuri kerrontatavan vuoksi. Taitavaa ja upeasti suomennettua.
Kokoelmassa ei ollut mitään mistä en olisi pitänyt, joskin Semplica-päiväkirjat tuntui turhan
pitkältä.
Upea novelli toisensa perään täynnä tunnistettavia ajatuksia ja
kipeää inhimillisyyttä. Kokonainen teos täynnä ihmisiä, joita ei haluaisi
ymmärtää ja jotka kuitenkin tunnistaa itsessään ja toisissa. Näihin novelleihin
paneutuu mielellään uudelleen jo nyt, tätä tekstiä kirjoittaessa.
Kirjasta kertyi novellihaasteeseen vielä kymmenen novellia
lisää.
George Saunders: Joulukuun kymmenes (Siltala, 2015)
Loistokokoelma! Musta huumori hersyää ja rönsyilee, iskee armotta amerikkalaisen yhteiskunnan herkille alueille ja kipupisteisiin lyöden pirstaleiksi kaksinaismoraalin kultakehyksisen peilin.
VastaaPoistaSaundersilla on mieletön kyky suvereenisti kirjoittaa moninaisia tyylejä vaihdellen sekä halliten tuottaa niin räyheää ja säälimätöntä, suomut silmiltä nyhtävää ja hervottoman tarkkanäköistä tekstiä, jottei saata kuin äimistellen kohottaa kulmakarvojaan.
Kääntäjän taidot ovat tulleet tässä rytinässä punnituiksi ja Markku Päkkilä on suoritunut sana- ja tyyliruletista varsin ansiokkaasti.
Oikeastaan tekisi mieli kokeilla tätä englanniksi, ihan vaan suomennoksen laadukkuuden vuoksi. Alkuperäisen tekstin täytynee olla loistavaa, että tällaista saa aikaan siitä.
PoistaKiitos kommentista, joka sekin varsin ansiokkaasti kokoelman loistavuutta kuvailee. :)