Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Kirjoitettuaan yhden parhaista lukemistani teoksista, HHhH:n, Binet on vaihtanut vapaalle. Tässä teoksessa todelliset tapahtumat sekoittuvat iloisesti kuviteltuihin. Roland Barthes, merkittävä semiootikko, todella kuoli jäätyään auton alle, mutta Binet kehittelee tämän tapahtuman ympärille lennokkaan keitelmän murhamysteeriä, idolinpalvontaa, jalustojen murskausta, mystistä semiotiikkaa ja satiiria. Tämän teoksen mukaan Barthes murhattiin, koska hän oli löytänyt kielen seitsemännen funktion. Tämä melkeinpä mystinen funktio, puhetaidon äärimmäinen taidonnäyte, sallisi sen haltijan vakuuttaa kenet tahansa mistä tahansa. Sitä havittelevat muiden tahojen ohella myös molemmat presidenttiehdokkaat Giscard ja Mitterrand.

Ranskassa arvostetuimmat ajattelijat ovat tähtiä (vastavalitun presidentti Macronin ansioluetteloon kuuluu toimiminen filosofin assistenttina), mutta kyllä heitä näemmä voi myös ankarasti satirisoida. HelsinkiLitin keskustelussa Binet sanoi käyttäneensä hyväkseen haastatteluja ja anekdootteja ja niinpä on myös mahdollista, että hurjemmillakin tapahtumilla on jotakin todellisuuspohjaa. Foucault, Derrida, Kristeva ynnä muut tunnetut älyköt päätyvät Binet’n käsittelyssä mitä kummallisimpiin tilanteisiin SM-klubeilla ja hautausmailla.

Komisario Bayard pistetään selvittämään Barthesin kuolemaa pikemmin poliittisin kuin oikeudellisin perustein. Hän on kuitenkin oikeistoa kannattava käytännön mies, joka tarvitsee vasemmistolaiseen akateemiseen maailmaan tulkin. Lisäksi koko homma näyttää kietoutuvan käsittämättömän semiotiikan ympärille. Simon Herzog, vetäytyvä väitöskirjan tekijä, pääsee Bayardin tulkkina elämänsä seikkailuun. Jacques Bayardin nimi juontuu muuten erään amerikkalaisen toimintasankarin nimestä ja Simon Herzogin alkukirjaimet viittaavat erääseen kuuluisaan yksityisetsivään (kertoi Binet HelsinkiLitissä). Semiotiikkaa, semiotiikkaa.

Binet selittää semiotiikkaa melko tavalla ja pistää oikeasti eläneet hahmonsa luennoimaan. Nämä hetket saavat tarinan välillä pysähtymään ja murhamysteerinä teos pääseekin oikeuksiinsa vasta lopussa tapahtumien kiihtyessä. Selittäminen taitaa kuitenkin olla tarpeen. Tunnen hyvin komisario Bayardin hämmennyksen ja muistelen lukiessa lämmöllä erästä omassa opinahjossa vieraillutta luennoitsijaa. Musiikkitieteen professorin, semiotiikan tutkijan Eero Tarastin, luennot olivat tuolloin kuin kurkistus outoon maailmaan, jonkinlaiseen kaikkialle hajoavaan sumeaan kielelliseen matematiikkaan. Suurin osa luennoista viuhui vauhdilla päälaen yli ja silti ne olivat kovin kiehtovia.  

Simon Herzogin sisäinen semiologi ärähtää. Lukemisen nautinto, pälä pälä. Semiologia on hämärää, senkin idiootti.

Vaikka teos ei pysy aivan kasassa, ei aivan saavuta kaikkea sitä mihin kurkottelee, pidin siitä kuitenkin kovasti. Kun ylimielinen kalju hujoppi yrittää Collège de Francen luentosalissa karistaa komisarion kannoiltaan tokaisemalla ”Kieltäydyn antautumasta vallan identifioimaksi”, tunnen tarvetta hihkua ääneen. Merkkien tulkitsija-Simonin semioottinen maailmanymmärrys ja sen mukaiset kokemukset ovat välillä hulvatonta luettavaa. On ihan mahdollista, että semiotiikkaa tai teoksessa esiintyviä ajattelijoita tuntematta kirjasta saa vähemmän irti. Se kuitenkin revittelee niin moneen suuntaan, että muuhunkin voi teoksessa keskittyä.

HelsinkiLitin keskustelussa Binet kertoi käyttäneensä teokseen 1980-luvun alkuvuosien todellisia tapahtumia ja myös opiskelleensa käsittelemiään aikansa ajattelijatähtiä. Teos on tosiaan kunnianhimoinen sekamelska presidentinvaaleja, pommeja, filosofiaa, pössytteleviä opiskelijoita, takaa-ajoa Pariisin kaduilla… Unohtamatta Logos-klubia, puhetaidon kilpa-areenaa, jossa häviäminen voi tehdä fyysisesti kipeää. Tämä kirjoitus tuntuu kovin riittämättömältä. On vaikea kuvailla näin runsasta teosta sille oikeutta tehden. Kokonaisuus ei ehkä aivan toimi, mutta moni yksittäinen luku ja kohtaus jää elämään mielessä.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin? (Gummerus, 2017)