Joen jumala

Nupposen lyhyet spefitarinat ovat kurkistuksia toisin kuviteltuun. Niihin luodut maailmat ovat keskenään hyvin erilaisia. Yhdessä ihmiskunta on luonut digitaalisen kaupungin ja kehonmuokkaus tai kehon vaihto on arkea. Toisessa novellissa viimeiset ihmiset, immuniteetin omaavat, yrittävät selviytyä keskellä erämaata. Yhdellä planeetalla jumalat taistelevat vuosituhansia toisiaan vastaan ja toisella etsivät valittujaan ihmisten joukosta. Yksi lilliputti laajenee ja laajenee kunnes on kokonainen galaksi, ryhmä galakseja, maailmankaikkeus.

Novelleissa on paljon perinteistä fantasia- ja scifikuvastoa. On metsä puumajoineen, haltioita, velhon tyttäriä, elinkelvottomia planeettoja, joista muokataan ihmiselle sopivia. Lyhyessä mitassa ei kuitenkaan voi rakennella kovin monimutkaisia ja juju on muualla. Milkasta tulee jumalan valittu, ketään ei kiinnosta opetella sanomaan Marhan nimeä oikein ja Lindalle vaikeinta vieraalla planeetalla on pitää yllä suhdetta työpariin ja aviomieheen, joka pahan loukkaantumisen takia tarvitsee uuden kehon.

Novelleista Neiti Novakin tapaus nousee omaan luokkaansa. Siinä pidättyväinen etsivä luovii korporaatioiden hallitsemassa maailmassa yhtä työntekijää etsien. Kaupungin kaduilla mielenosoituksista on tullut normi. Niissä puolustetaan ja vastustetaan ihmisten digitointia ja palauttamista. Silti itse katoamistapaus on myös arkinen ja inhimillinen.

Kirjoitustyyli on sujuvaa ja vähäeleistä. Jokin viimeinen silaus tuntuu useista novelleista kuitenkin jäävän uupumaan, jokin nyrjäys, joka saisi välittämään tapahtumista tai ihmisistä ja paikoista enemmän. Sen verran tykästyin kuitenkin tuohon tyyliin että luulen lukevani Nupposelta muutakin. Ehkä romaanimuodossa hänen maailmoistaan saisi enemmän irti. Kokoelma oli kuitenkin kiinnostava. Spefinovelleja tulee harvemmin luettua, mutta nyt lukupinossa odottaa peräti kaksi kokoelmaa.

Tästä kokoelmasta 9 novellia novellihaasteeseen.

Anni Nupponen: Joen jumala (Osuuskumma 2014)