Eeva Meltio: Pedot

Meltion esikoisalbumi Pedot on lohdullisella tavalla karua luettavaa. Sen tarinoissa ihminen paljastuu kyvyttömäksi kohtaamaan elämää sen enempää toisessa ihmisessä kuin eläimessäkään. Ihminen on eläimelle eläin. Ihminen on eläin eikä tunne-elämältään välttämättä sen kehittyneempi kuin ampumansa jänis. Harmaassa (mielen)maisemassa korostuu kuitenkin se yhteinen, joka kaikilla luontokappaleilla on. Elämä on hauras ja kovin usein jonkun toisen käsissä.

Meltio piirtää pyöreästi, yksinkertaisesti mutta ilmeikkäästi. Tarinoissa on spekulatiivisia elementtejä, jotka kuitenkin vain korostavat tarinoiden kipukohtia. Mikä on ihmisen ja eläimen ero? Mitä arvoa on toisten luontokappaleiden kohtelemisella hyvin jos lopulta päädytään kuitenkin tappamaan ne? Alakuloiset, pieniin ja ohimeneviin tilanteisiin kiteytyvät, tarinat johdattavat suuriin kysymyksiin. Jotakin lohdullista on kuitenkin siinä, kuinka arvaamattomia tarinoiden hahmot ovat. Niin ihmiset kuin eläimet suojelevat omaa elämäänsä. Sitä samaa arvokasta elämää, joka kaikissa niissä on. Vaikuttava ja kaunis on tämä sarjakuva-albumi, niin piirrosjäljeltään kuin tarinoiltaan.

Helmet-haasteessa sijoitan tämän kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Olen ollut blogiblokissa koko syksyn. Lukeminen on ollut hyvin hidasta nautiskelua ja samalla lukemiseen käytetty aikakin on ollut vähäistä. Kyseessä on ehkä myös blogin kaksivuotiskriisi, sillä olen viime aikoina kyseenalaistanut kirjoittamisen mielekkyyttä. Haluan tehdä kirjoittamisesta taas hauskaa, joten joulukalenterihengessä aion syöttää jonkinlaisen tekstin ulos joka päivä aattoon asti kokeillen mikä tuntuu hyvältä. Suurin osa kirjoituksista on vuoden ylös kirjaamiseen liittyviä luonnosten viimeistelyjä, mutta kokeilen myös aiheita kirjojen ja luonnossa liikkumisen ulkopuolelta. Tämä ensimmäinen kirjoitus liittyy kuitenkin vielä loppukesän lukumaratoniin.

Eeva Meltio: Pedot (Asema, 2015)