lauantai 3. joulukuuta 2016

Marraskuun lukemisia


Marraskuu meni ja toivon ehtiväni taas enemmän blogin pariin. Kuten edellisessä kirjoituksessa (kauan sitten) kävi ilmi, olen lukenut lähinnä ”helppoja” eli vetävästi eteneviä kirjoja. Tässä kaksi dekkaria, jotka marraskuussa sain luettua. Ne tarjosivat kelvon hengähdyksen kiireisessä pimeässä.


Aave tuntui nimensä puolesta sopivalta marraskuuhun. Pidin tästä toisesta Harry Holestani yhtä paljon kuin edellisestä, Torakoista. Saattaisi kuitenkin olla järkevää lukea loput kirjat järjestyksessä. Aaveen henkilöt olisivat järjestelmällisemmille lukijoille olleet jo tuttuja. Onneksi tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut tarinan ymmärtämistä. Sitä paitsi edellisiä osia jatkossa lukiessa kutkuttaa kivasti tietää enemmän kuin hahmot itse.

Harry Hole palaa Osloon Thaimaasta. Hän on nyt entinen poliisi, joka joutuu keskelle rikollisjärjestöjen välien selvittelyä. Tai ehkä salaliittoa, johon tuntuu olevan sekaantunut korkeassa asemassa oleva henkilö jos toinenkin. Holella on henkilökohtainen syy palata kaupunkiin. Oleg, jonka joku aiempia kirjoja lukenut jo tuntisikin, on syytteessä murhasta. Murha tuntuu kietoutuvan kysymykseen siitä, kuka kaupungin huumeet myy. Seuraa väkivaltaa, juonittelua, äijäilyä ja rakkauttakin. Sillä Oleg on Harryn suuren rakkauden Rakelin poika.


Kuolema ei ole lasten leikkiä on puolestaan ensimmäinen lukemani Flavia De Luce-romaani. Päähenkilö on 11-vuotias kemisti, joka kotikartanonsa laboratoriossa selvittää vaikkapa sen mitä kasveja metsän viljelyksillä oikein kasvaakaan. Lievästi epäuskottava nuori voitti minut tahmeasta alusta huolimatta puolelleen. En kuitenkaan ahminut kirjaa, vaan luin sitä hieman välinpitämättömästi kuukauden verran. Ihmettelin alkuun, miksi kirjailija on tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa päättänyt viitata jo aiemmin tapahtuneeseen murhan selvittelyyn. Sitten huomasin tarkistaa kirjojen järjestyksen ja totesin, että kyseessä onkin jo toinen kirja...

Flavia de Luce asuu nimestään huolimatta pienessä kylässä Englannin maaseudulla. Kuvitellessaan omia hautajaisiaan kirkkomaalla, hän törmää itkevään naiseen. Tämä osoittautuu nukketeatterin kertojaksi. Kahden hengen teatteri joutuu odottelemaan auton korjaamista Bishop’s Laceyssä ja pistää esityksensä pystyyn odotellessa. Ja murhan jälkeen käy ilmi, ettei auto kulkenut kylän kautta aivan sattumalta.

6 kommenttia:

  1. Itsekin luin Kuolema ei ole lasten leikkiä, ihan äskettäin, ja ensimmäinen osa on lukematta. Pidin siitä paljon enemmän kuin olisin uskonut, se oli kevyttä luettavaa, hauskaakin.

    Nesbo on mieheni lemppari ja siksi niitä löytyy hyllyn täydeltä omasta kirjastosta. Jossain vaiheessa aion niihin tarttua, sillä olen kuullut paljon hyvää. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa hyvältä, että Nesbot odottavat aivan käden ulottuvilla :) Luulen, että kokeilen seuraavaksi ensimmäistä Flaviaa. Jossakin blogissa tätä toista osaa pidettiin muistaakseni hitaampana kuin ensimmäistä.

      Poista
  2. Nesbø on monipuolinen kirjailija. Harry Hole on äijäilyineen kelpo seuraa. Lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettua Tohtori Proktoria, esim. Pierupulveria puolestaan ei voi iltasaduksi ääneen lukea pärstä peruslukemilla ja se kirvoittaa hervotonta kikatusta kuulijoissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mikä vinkki, kiitos! Mitenhän tämän muistaisi sitten siinä vaiheessa, kun lähipiirin lahjottavat ovat pierupulverin ikäisiä?:)

      Poista
  3. Olen vähän myöhäisherännyt ja löysin Nesbon vasta viime vuonna, mutta olen täysin koukussa. Yhtään Harry Holea tosin en ole lukenut. Vielä.
    Flavia-sarja on mahtava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, todella koukuttavia kirjoja :) Flavia ei aivan vielä lumonnut minua, mutta ehkä seuraava kirja jo tekee sen. Jos vaikka aloittaisi sieltä ensimmäisestä...

      Poista