perjantai 8. heinäkuuta 2016

Tietohaaste

Tarukirjan Margit heitti minua tällä haasteella jo kuukausi sitten. Lomien sun muiden laiskotusten vuoksi en ole viime aikoina juuri blogannut, mutta vihdoin sain etsittyä hyllystäni haasteeseen sopivat kirjat. Esiteltävät teokset ovat siis omasta hyllystäni, mikä rajasi valinnanvapautta melkoisesti. Suurin osa oman opiskelualani kirjoista on hyllyssä englanniksi. Haaste on peräisin Klassikkojen lumoissa -blogista ja sen säännöt ovat seuraavat

  • Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
  • Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
  • Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
  • Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin


Eric Hobsbawm: Äärimmäisyyksien aika (Vastapaino, 2001)

Alun perin pääsykoekirjana tutuksi tullut esitys ”lyhyestä 1900-luvusta”. Vaikkei opiskelupaikka aikanaan irronnut, jäi kirja hyllyyn pysyvästi. Hobsbawm esittelee 1900-luvun historiaa vuodesta 1914 vuoteen 1991 omaleimaisena prosessina. Käsittelyyn pääsevät niin sodat kuin joukkotiedotuksen murros ja kaikki punotaan yhteen yhden historioitsijan näkemykseksi omasta aikakaudestaan.











Michel Foucault: Seksuaalisuuden historia (Gaudeamus, 2010)

Tässä teoksessa ajattelultaan kunnianhimoinen filosofi tarttuu seksuaalisuuden monipuoliseen historiaan aina antiikin klassikkojen käsityksistä nykyisempiin diskursseihin sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Foucault ei tyydy tavanomaisiin vastauksiin, vaan etsii aina jotakin, joka paljastaisi nykyisten diskurssien rajat. Ei mikään helppo teos, mutta loputtomiin haastava ja kiinnostava. Suomennoskin on oikein hyvä.



Slavoj Žižek: Pehmeä vallankumous – Psykoanalyysi, taide, politiikka (Gaudeamus, 2009)

Tämä teos on vielä puoliksi lukematta. Se onnistuu kuitenkin jokaisella lukukerralla ilahduttamaan, joskus naurattamaan ääneen. Žižek kirjoittaa taiteen ja populaarikulttuurin ja politiikan sekamelskasta ajatuksia, jotka tapaavat yllättää. Filosofi ja psykoanalyytikko sukeltaa syvälle nykyihmisen mieleen ja onnistuu uuttamaan tästä lähtökohdasta paperille poliittista analyysia. Kiehtovaa!



Ville Kivimäki: Murtuneet mielet – Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 (WSOY, 2013)

Kivimäki tekee suoranaisen kulttuuriteon tutkimalla sitä, kuinka mielenterveysongelmia rintamalla esiintyi ja miten niitä pyrittiin hoitamaan. Vielä lapsenkengissään muutenkin ollut psykiatria oli kovan paikan edessä, kun se pyrki määrittämään sotilaiden psyykkisiä ongelmia. Toisaalta psyykkiset romahdukset olivat yleisiä, toisaalta niitä silti pidettiin häpeällisenä pelkuruutena. Hienoa, että sotien historiaa voidaan käsitellä myös tällaisesta näkökulmasta.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2011)

Oikeinkirjoitusopas on tarpeellinen, joskin turhan vähän käytetty, kirjanen hyllyssä. Tästä oppaasta on toistaiseksi löytynyt vastaus pilkkuja, lyhenteitä ja muita kielellisiä kompastuskiviä koskeviin ongelmiin.













Käytän tätä sivustoa vähintään viikoittain ihastellakseni mahdollisia retkikohteita tai suunnitellakseni seuraavaa retkeä. Kattavien kohdetietojen lisäksi sivuilta löytyy retkeilytietoa. Sivustoa ylläpitää Metsähallitus.

Ulkopoliittisen instituutin sivuilta löytyy runsaasti katsauksia ja raportteja laajasta aihevalikoimasta. Instituutin hallituksen nimeää eduskunta ja perusrahoituskin tulee samasta suunnasta, joten räväkkää kannanottoa ei sivuilta yleensä löydä. Sen sijaan sieltä kannattaa etsiä laadukasta perustietoa ajankohtaisista ulkopoliittisista aiheista. Erityismaininta siitä, että julkaisut tuntuvat pääosin löytyvän sivuilta kokonaisuudessaan, usein sekä suomeksi että englanniksi.

Agricolasta löytyy monipuolinen valikoima historiaan ja historiantutkimukseen liittyviä linkkejä. Tutustu ainakin mielenkiintoiseen Ennen ja nyt –verkkolehteen, keskustelufoorumiin ja blogeihin. Sivustoa ylläpitää yhteisesti useampi yliopisto, kirjasto ja seura.

Usein tuntuu siltä, ettei suomalaisessa julkisessa väittelyssä (jos sitä nyt edes on) tartuta ollenkaan faktoihin. Faktabaari ei ehkä pysty luomaan meille tosiasioiden arvottamiseen perustuvaa väittelykulttuuria, mutta ainakin se pitää faktojen merkityksen esillä tarkastellessaan arkisesti julkisuudessa esiintyvien väittämien todenperäisyyttä.

Täältä löytyy paitsi sääennuste, myös tietoa niin ilmastonmuutoksesta kuin sadepilvistä. Ja linkki revontulien todennäköisyyttä mittaavalle sivustolle!

Kiitos kovasti hauskasta haasteesta. Koska haaste on pyörinyt jo melko pitkään, jätän haastamiset tällä kertaa väliin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos Faktabaari-linkistä. :) Aion vierailla tässä baarissa jatkossa. Tosin en ehkä näin pe-iltaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi vielä jokin uusikin linkki! Vetävämpiä baareja löytyy kyllä varmasti viikonlopun iloksi... :)

      Poista
  2. Kesälukumaratonpäivä on jo melkein täällä! Postausten linkitys-artikkeli on julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  3. Mukava, että ehdit vastata. Onpa mielenkiintoisia linkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste, kesällä aika tapaa vaan vierähdellä jonnekin ihan huomaamatta!

      Poista